perjantai 12. huhtikuuta 2019

Kurkistus lattian alle



Siinä ne kimmelsivät ilta-auringossa, lattian alta kaivetut erilaiset eristeet.


Tämä huone on työhuone ja se päätettiin "uhrata" ensimmäisenä. Tiesimme suunnilleen mitä tuleman pitää: sotkua ja pahaa hajua. Saima-parketin alla arvelimme olevan alkuperäisen lautalattian, mutta oliko parketti liimattu vai kelluva, sitä emme tienneet.


Kun alkuun päästiin, parketti lähti irti aika helposti. Sen alla oli aaltopahvi askeleristeenä. Aaltopahvissakin oli vieno tervan tai pien tuoksu, toinen puoli oli hieman tahmea ja musta. Aatopahvin alta löytyi se kaunis, alkuperäinen lautalattia, mutta se on uhrattava.


Myönnetään. Synti ja häpeä tuhota tämä lattia, mutta ei mahda mitään. Laudoille olisi ollut ottaja, mutta ovat tiukkaa tavaraa, ponteista naulattu kiinni - ei toivoakaan saada niitä ehjinä irti. Parketinkin olisimme laittaneet kiertoon, mutta ei sekään ehjänä lähde.


Laudoituksen alla oli foliopaperia, sitten villaa. Ihmettelin aina talvella tietokoneella istuessani, mksi varpaani olivat ihan umpijäässä, vaikka lattiat muualla talossa ovat ihan ok. Nyt selvisi syy: villat ovat loppuneet ihan viime hetkillä, kukaan ei ole viitsinyt lähteä hakemaan lisää, puute on paikattu rutistellulla voimapaperilla. Kreosoottipintaa peitti vielä tervapaperi tms., joka on estänyt villojen takertumisen tahmeaan pintaan.


Ja siinä sitä nyt on: kreosoottia. Hyvin on toiminut, kaikki lattiamateriaalit, eristeet ja koolingit ovat rutikuivia, mutta haju on karmaiseva. Yllättävän hyvin hajut ovat kuitenkin pysyneet poissa asunnosta, vaikka kyllä täällä sellainen vieno tuoksu on ollut koko ajan. Työhuoneen ikkuna on nyt raollaan ja ovi pidetään visusti kiinni, mutta huomaa kyllä muuallakin asunnossa että hajun lähde on otettu esiin. Kun purkutyöt jatkuvat, koko talkooporukka saa suojalasit kuivien, lentelevien puunsäleiden varalta, ja hengityssuojat.


Lattian alta löytyi myös muovinen viivotin, papiljottipinni ja rukkaset.
Sitä eniten pelättyä, kosteaa villaa tai puurakenteita ei löytynyt. Kuntotarkastuksessa
oli mainittu juuri tämä nurkka riskialtteimpana, koska ulkopuolen alimmat laudat ovat sen verran auringon paahtamat ja sateen piiskaamat, että ne pitäisi ehkä jossain vaiheessa vaihtaa. Nyt uskallan laittaa lattialämmitysjärjestelmän tilaukseen. 


Pitäisiköhän nämä rukkaset laittaa vitriiniin vai takaisin lattian alle?

Jos aihe kiinnostaa, Kannattaa lukea myös
"Mikä ihmeen kreosootti"




keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Sähköt - säästää vai uusia? Ja: mitä maksaa?



Vanhoissa taloissa pääsee usein näkemään ihan konkreettisesti sen, kuinka
sähkölaitteiden määrä kodeissa on lisääntynyt. 60-luvulla tarvittiin pistokkeet tai katkaisijat kattovalolle, lukulampulle, tv:lle ja radiolle. Kun tämä talo rakennettiin, Suomessa oli n. 580 000 jääkaappia. Sähköliedetkin alkoivat yleistyä vasta 60-luvulla, tähän asti ruoka oli tehty puu- ja kaasuliesillä. Myös imuri ja sähkövatkain hankittiin joihinkin koteihin.

70-luvulla valojen määrä on varmasti lisääntynyt ja jääkaappikin on löytynyt 90% kodeista. Loistevalot ikkunan yläpuolella olivat uusínta uutta ja huippuhienot. Astianpesukone, kahvinkeitin ja sähkösilitysrauta yleistyivät, stereotkin ehkä hankittiin.

80-luvulla lisää pistokkeita tarvittiin olohuoneessa videoille, uusille musiikinkuuntelulaitteille ja pelikonsoleille. Keittiössä pienkoneet lisääntyivät huimaa vauhtia: mikro, leivänpaahdin, pöytägrilli, limsakone jne.

Nykyisen pistoketarpeen me kaikki tiedämme: latureita, läppäreitä, pelikonsoleita, televisioita ja kaikenlaisia soittimia löytyy monesta huoneesta ja tuntuu, että pistokkeita ei ole koskaan tarpeeksi.

Tässäkin talossa on varmasti seurattu aikaa ja tarpeet ovat muuttuneet. Pistokkeita ja katkaisijoita on lisätty, jossain vaiheessa seinäkatkaisijoita on uusittu, mutta vanhoja, metallikuoressa kulkevia johtojakin löytyy vielä.


Uuden ja vanhan yhdistelmä.


Uutta ja vanhaa rinnakkain. Kun ikkunoiden yläpuolelle on asennettu
loisteputket, katkaisijoita on tarvittu lisää.


Saunan eteisessä on kaivattu sähköpistoketta. Se on ollut tietysti
näppärä laittaa katkaisijan kaveriksi.


Suihkuhuoneessa.... 


Toinen makuuhuone on toiminut ompelijan työhuoneena. Tästä syystä
sinne on laitettu myös voimavirtapistoke teollisuusompelukonetta varten


Söpö!


Hmmm... Käyhän se näinkin.


Voisihan tuon päivittää?

Suihkuhuoneen ja saunan valaisimet ovat kertakaikkisen sympaattiset.
mutta eivät varsinaisesti mitään tunnelman luojia.


Tarkoitus ei ollut uusia sähköjä tähän hätään, mutta kun näitä
on tässä talven katsellut, voi yhtyä sähkömiehen mielipiteeseen...
uusiksi menee...

Mitä sähköjen uusiminen sitten maksaa? Tuttu sähkömies kävi kartoittamassa tilanteemme ja sanoi että "karkea nyrkkisääntö sähköasennuksille on 100 €/m2". Uudisrakentajan kannattaa budjetoida tämän verran talobudjettiin, mutta esim. valaisinvalinnoilla voi hintaa saada helposti korkeammaksikin. Saunan tähtitaivaat ym. erikoivalaisimet ja erikoiskatkaisijat saattavat olla hyvinkin kalliita, eli lopullinen hinta määräytyy aina tietysti asiakkaan valintojen mukaan. Tuo 100 €/m2 pätee myös saneerauskohteisiin.

Olin henkisesti varautunut siihen, että kaikki sähköt tehdään pintavetoina. Vähän harmitti ajatus klohmoista pintakatkaisijoista ja -töpseleistä, mutta ajattelin että kun on ostettu vanha talo, eletään sen mukaan. Sähkömies sanoi kuitenkin, että he tulisivat paikalle jo ennen lattialevyjen ja lattialämmityksen asentamista: "saadaan pitkät vedot sinne lattian alle ja sisäseiniin tulevat rasiat ja katkaisijat voidaan myös laittaa nätisti: johdot saadaan ujutettua sisäseinien sisään ja vain ulkoseiniin tulevat pistokkeet laitetaan pintavetoina". Jihuu!

Olin myös harkinnut vanhan mallisia katkaisijoita. Niitä saa käytettynä mm. Porvoon Wanhasta rautakaupasta n. 12 €/kpl, mutta ehkä hieman kellastuneet katkaisijat eivät olisi niin kivan näköisiä uusilla, valkoisilla seinillä. Domus Classicasta löytyy myös vanhan mallisia katkaisijoita ja pistokkeita, mutta ne ovat tyylilltään liian vanhoja tähän taoon (ja hinnaltaan meille liian kalliita).


Valmistajan kuva. Kierteellinen pintavetojohto 10 €/m.

Ennen sähkömiehen käyntiä olimme hartaasti pohtineet paljonko pistokkeita ja katkaisijoita tarvitaan minnekin. Oletettuun pistoketarpeeseen lisäsimme aina vielä yhden. Myös ulkotilojen valaistukselle mietittiin varaukset. Kuva ei tietenkään ole mitenkään ammattimainen, mutta sähkömies otti sen mukaan ja tekee sitten tarkemmat, ihan oikeat, suunnitelmat ja kuvat lopullista työtä varten.



Aika perussetillä mennään. Oikeassa yläkulmassa, makuuhuoneen seinässä, on varaus ulkopistokkeelle autojen lämmitystä varten, yksi terassin kulmassa terassin valoja ym. varten ja autotallin seinästä lähtevät sitten aikanaan johdot pihavaloille, vesiaiheelle ym. Keittiön osalta suunnitelma on vajavainen valaistuksen osalta, kuva on tehty ennen työtason valaisimien valitsemista.

Saunaremontin tekijän kannattaa muistaa se, että LED- ja halogeenivalaisimien muuntajat on asennettava kuiviin, normaalilämpöisiin tiloihin. Meidän tapauksessamme muuntajat tulevat joko autotallin puolelle tai tekniseen tilaan.


Ja ihan perussetillä mennään tässäkin asiassa:
Kuva Valovirta.fi, Malmbergs Optima, löytyy myös mustina.

Vaikka sitä remontoinnista kuvittelee paljon tietävänsä, oikeiden asiantuntijoiden tapaaminen kannattaa aina ennen kuin työhön ryhdytään. He tietävät ja tuntevat mahdollisuudet, samoin rajoitteet. Olin myös esim. harkinnut loisteputkien säilyttämistä olohuoneessa kasvien talvivalaistusta varten, mutta kyllä nekin saivat ikänsä vuoksi lähtöpassit. Luulen, että vakuutusyhtiössäkin ollaan ratkaisuumme tyytyväisiä...