maanantai 29. huhtikuuta 2019

Lattianpurkutalkoot



Ennenvanhaan taisi olla yleinen tapa laitella lattian alle kaikkea mahdollista. Tässä talossa eristämiseen on käytetty paitsi villaa, myös sahanpurua ja rutisteltua voimapaperia. 


Facebookin "Pelastetaan vanhat talot" -ryhmässä listattiin myös muita suosittuja eristemateriaaleja: styroksi, tyhjät lasipullot massalla toisiinsa kiinnitettyinä (!) ja tietysti sanomalehti. 

Lattianalusiin on nähtävästi ollut tapana tunkea kaikkea, mitä käsiin on sattunut jäämään. Ryhmäläiset listasivat mm. nämä: naulat, hehkulamput, kaljatölkit, tupakka- ja karkkiaskit. On löytynyt myös luita, rotanmyrkkyä, lehtiä, pelikortteja, "nokialainen nuoriso-ohjaaja" (kumipamppu, nuoremmille lukijoille tiedoksi), vanhoja elokuvajulisteita ja tietysti rahaa. Eksoottisimpia löydöksiä lienevät kananmuna, muumioitunut kissa, "mystinen, sininen kivi" ja pikkujoulukuusi.

Työhuoneen lattia oli ensimmäisenä purussa jotta saatiin selville lattian rakenne ja varmistettua, että ruiskukumi todella toimii tässä kohteessa. Muista huoneista purettiin ensin vanhat vesikiertoiset patterit, koska ehjillä lattioilla on helpopmpi kulkea.


Vaikka vanhoja lattioita ei tässä meidän tapauksessa tarvitse sen kummemmin varoa, ylimääräiset vedet kuivattiin kuitenkin pois. Pattereista tuleva vesi on mustaa, mutta värin aiheuttaa rauta, ei siinä mitään myrkkyjä ole, vaikka kamalalta näyttääkin.

Suihkuhuone ja sauna saivat saman käsittelyn. 

Pata lähti yhden talkoolaisen matkaan, se saa uuden elämän sahdin valmistuksessa.

Keitähän täällä oikein on ollut keittiötä aikoinaan rakentamassa?

Lattiasta löytyi merkintä edellisestä keittiöremontista.

Nämä ilmastointiputket ovat jotenkin niin surullisen näköisiä...

Purkulistalla olivat myös keittiön kaapistot, vaatehuoneen hyllyt ja makuuhuoneen lattia. Lopuksi rälläköitiin irti vanhat pyykinkuivaus- ja matontamppaustelineet. Jollakin näytti vielä riittävän voimia huvitteluun!

Ihan mahtava porukka saatiin kasaan. Työkaluja, tietotaitoa, näppäryyttä ja raakaa voimaa löytyi joka tilanteeseen. Vähän pihahommiakin saatiin ohessa tehtyä: risujen keräämistä, väärän väristen perennojen ylöskaivuuta ja ruusun istutus. Talkoolaisten lähdettyä laitettiin paikat kuntoon, tiskattiin ja järjesteltiin vähän muuten vaan.

Jätelava olisi kannattanut tilata jo tähän vaiheeseen, mutta emme osanneet arvata, missä aikataulussa ja kuinka rivakasti homma käy. Osalle purkutavarasta tulee nyt ylimääräinen työvaihe, kun ne heitellään nurmikolta lavalle, mutta se ei ole mikään iso juttu. Jätelava on nyt tilattu ja loput laudat, parketit ja villat saadaan sen kyytiin suoraan.

Kiitos mahtavalle porukalle, nyt loput lattiat saadaan vauhdilla pois!




1 kommentti:

  1. Lattian purku täydessä vauhdissa. Mukava seurata projektin etenemistä :)

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!