Oma suhatutumiseni näihin eläimiin on hieman muuttunut vuosien varrella. Ensimmäisen kerran tavatessani niitä omasta puutarhastani olin ensin aivan paniikissa: "Apua! Ne syövät kaiken!!!" Sitten tuli suuttumus: "No ette varmana syö!". Eivät ole syöneet kaikkea. Ja vihakin on laantunut: niiden kanssa pitää vain oppia elämään vaikka se välillä mahdottomalta tuntuukin..
- Yksi kotilo voi syödä päivässä kasviravintoa kolmasosan painostaan.
- 100 lehtokotiloa syöpöttelee kuukaudessa n. 2 kg vihreää.
- Lehtokotilot syövät myös sieniä ja kuolleita lajitovereitaan. Siksi myös tyhjiltä vaikuttavat kuoret kannattaa kerätä varmuuden vuoksi pois.
Lehtokotiloiden häätämiseen on erilaisia konsteja. Toiset niistä ovat parempia kuin toiset, toiset hinnakkaampia kuin toiset. Rautasulfaatti voi vahingoittaa kasvien lehtiä, Ferramoli on hyvin tyyristä ja molempia joutuu lisäämään puutarhaan aina sateen jälkeen. Kuparilankoihin ym. en ota kantaa...
- Lehtokotiloita houkuttamaan voi asettaa pihalle esim. laudanpätkän. Laudan alla kosteus säilyy ja kotilot kerääntyvät sen alle. Yhdestä paikasta kotilot on helppo ja nopea kerätä pois. Sateella ne tulevat parveilemaan myös laudan päälle jolloin keräily on vielä helpompaa.
Omasta mielestäni paras, edullisin ja tehokkain tapa on kerätä lehtokotilot pois ja upottaa saalis etikkaan tai polttaa nuotiossa.
Myöhään illalla tai sateisen yön jälkeen pääsee kotilojahtiin.
Se on palkitseva ja hyödyllinen harrastus. Vertaan lehtokotilojahtia usein suppilovahveroiden keräämiseen: ensin silmä ei erota niitä, mutta kun yhden löytää, löytää melko varmasti myös toisen, ja toisen, ja toisen... Kohta niitä näkee joka puolella ja saalis on lyhyessä ajassa mahtava.
- Lehtokotilo munii 40-50 munaa kaksi tai kolme kertaa kesässä. Päämuninta tapahtuu syksyllä.
Monasti kuulee sanottavan, että katteiden käyttö puutarhassa on "typerää" koska ne houkuttelevat kotiloita. Se ei välttämättä pidä paikkaansa, ainakaan ihan yksiselitteisesti.
Lehtokotilot viihtyvät tiheän kasvillisuuden joukossa ja toki rehevässä perennapenkissä niiden on hyvä kaivautua katteen alle talvehtimaan ja kevään tullen munimaan. Katetta ei olekaan syytä lisätä syksyllä istutusalueille: sen lisäksi että se tarjoaa kotiloille pakkassuojan, se myös hidastaa maan sulamista keväällä. Jos mahdollista, tällaisista paikoista joissa tietää niiden majailevan, katekerroksen voi haravoida pois talveksi ja keväällä taas laitella paikoilleen.
Katetta kannattaisi siis levittää ja lisätä vasta myöhemmin keväällä kun maa on sulanut ja talven pakkaset ovat tehneet tehtävänsä lehtokotilokannalle. Katteen hyödyt kasvustolle (ja puutarhurille) ovat kuitenkin moninkertaiset verrattuna sen hyötyyn kotiloille.
Sateen jälkeen lehtokotilot on helppo bongailla katteen päältä, sora-alueilta, kompostin seinämiltä, pensaiden ja suurten perennoiden varsilta - melkein mistä vain. Jos voi järjestää niin, että tonttia kiertää jokin, edes kohtuullisen leveä, kasviton vyöhyke, kotilokanta on helpompi pitää kurissa omassa pihassa.
- Jos saa taimen kotilopihasta, kasvin juuret on syytä pestä huolellisesti haalealla vedellä ja kaataa huuhteluvesi viemäriin. Näin saa mahdollset lehtokotilon munat pois, eivätkä ne kuoriudu omalle pihalle.
- Lehtokotilon luontaisia vihollisia ovat siili, sammakko ja rastaat.
Monasti kuulee myös sanottavan, että kotiloista ei ole mitään hyötyä. Väärin!
Kotipihoilta löytyvät lehtokotilot ovat sitä ihan samaa porukkaa josta nautimme ravintolassa voin, yrttien, valkosipulin ja gorgonzolajuuston kera (melko korkeaan kappalehintaan) tai joiden erittämää limaa hehkeää ihoa kaipaava naishenkilö käy ostamassa kemikaliosta etanaseerumin nimellä.
Jos reseptikokeilut kiinnostavat, tässä muutama linkki:
Äitini kävi koesyömässä lehtokotiloannoksen YLE Lahden toimituksessa jo vuonna 2012:
"Makustelijat" -blogista löytyy havainnollisesti koko prosessi sanoin ja kuvin:
Kuvalähde makustelijat.blogspot.com
(Ruoan ystävän kannattaa poiketa muutenkin tässä blogissa!)
Jos etenaseerumin vaikutukset iholle kiinnostavat, helpointa ja edullisinta on levitellä kerätessä sormiin tarttunutta limaa kasvoille, antaa lehtokotilon mönkiä kasvoilla TAI kokeilla etanaseerumikasvonaamiota:
Käytän kotiloiden keruuastioina tyhjiä kuohuviinipulloja (shampanjapullotkin käyvät). Niiden suuaukko on riittävän leveä ja pullon voi jättää puutarhaan odottamaan seuraavaa sadetta, korkki kuitenkin päälle!. Painava pullo ei kaadu ja on vähän kivemman näköinen kuin vaikkapa muovinen mehukanisteri.
Satunnaisten ohikulkijoiden mietteitä olen joskus kyllä arvaillut ja pohtinut: "Tuolla se hullu nainen taas ryömii sateessa pitkin pusikoita... Aamuvarhaisella, aamutakissa ja jo on skumppapullo kourassa!"
Pulloon voi laittaa etikkaa joka saa nilviäiset hengiltä nopeasti. Vaikka en niistä pidäkään, en halua niitä kiduttaakaan; viattomia luontokappaleita ne kuitenkin ovat ja toteuttavat sitä minkä parhaiten osaavat: syövät ja lisääntyvät.
Eilisellä kotilonkeruukierroksella löytyi jo niitä ihan pieniä. (Niitä käy vähän sääliksi...) Ensimmäinen tämän kesäinen lehtokotilosukupolvi on siis jo kuoriutunut. Äkkiä pullo kainaloon ja jahtiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!