torstai 3. syyskuuta 2020

Sadonkorjuuajan parhaat herkut

 No onhan se ihan luksusta hakea ruokaa omalta kasvimaalta.


Kirsikkasato kypsyi puun eteläisellä puolella melko varhain. Liköörin lisäksi siitä tehtiin hilloa, jota piti tietysti heti päästä maistamaan köyhienritareiden kanssa.

VINKKI:
Kirsikkahillon aromit tulevat parempina ja hienostuneempina esiin kun hilloa hieman lämmitää. Makeutta taittaa rahka, tässä tapauksessa vanilijamaustettu rahka.

Meillä ei juuri hilloja syödä, siksi päätin kokeilla myös kirsikkachutneya. Sitä suositellaan linturuoille, mutta maistui oivalliselle pariloidun maksan ja kermakastikkeenkin kanssa.

Kuorista päätellen perunat olivat vielä tässä vaiheessa vielä kaupan perunoita...

Ensimmäiset kanttarellit löytyivät työpaikan pihasta.


Kanttarellit muovipussiin ja ruoanvalmistukseen...


Reilut, simppelit lihapullat sopivat niiden kaveriksi oikein hyvin, kasvimaalta vielä sipulinvarsia joukon jatkoksi.


Näille omille Annabelle -perunoille ei mikään vedä vertoja. Vihanneslaatikosta löysin hienosti valmiiksi itäneet "siemenperunat". Yliylivuotisessa hevosenlannassa kasvaneiden perunoiden pinta oli virheetön, maku mitä mainioin, malto kiinteä. Eikä tarvinnut kuin huuhtaista vesihanan alla. Ensi vuonna laitetaan perunaa enemmän, tänä vuonna niitä taisi olla kasvamassa kahdeksan.

Tämä ateria oli loistoesimerkki siitä, että kun raaka-aineet ovat tuoreita ja hyviä, juuri muuta kuin suolaa ja pippuria ei tarvita. Turha kikkailu kannattaa jättää pois.


Ystäväpariskunta toi tullessaan tuoreita, vastapyydettyjä kuhafileitä. Kermaviiliä lukuunottamatta kaikki muu löytyi omalta pihalta. Kesän ehkä paras ateria.

Blitz Riesling on kympin viini, jossa hinta-laatusuhde on kohdillaan. Tämän pullon valitsin etiketin ja rypäleen perusteella (kuten usein), mutta sisältökään ei tuottanut pettymystä. 


Itse en ole sitä työpaikan pihaa pidemmälle ennättänyt sieneen, mutta ystävät pelastavat! Tuliaiskanttarelleja oli aika iso kasa, kuivattuina mahtuivat kuitenkin Kumelan litran lasitölkkiin, joka sekin on lahja ystävältä.

Omenasato on ollut tänä vuonna kohtalaisen runsas. Pikkupuusta on saatu ihan kunnollisiakin omenoita harvennusleikkauksen ansiosta: kaikki eivät ole olleet muumiotaudin runtelemia...

Vaikka en niin innokas leipuri olekaan (liikaa sääntöjä), muutaman omenapiirakan olen sentään saanut aikaiseksi...

Tämä kesä oli ensimmäinen, tässä talossa, kasvimaan kanssa. Ensi vuodeksi muistiin:
  • Enemmän perunaa!
  • Vähemmän salaattia
  • Vähemmän pinaattia
  • Pavut esikasvatukseen (huono sato)
  • Yksi kesäkurpitsa riittää ensi kesänäkin
  • Uusi, nätti, korkeampi yrttilaatikko pelkästään yrteille
  • Ehkäpä se "vitriinimallinen" kasvihuone...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!