Uusi, musta sohva ja valkoisen seinän kammo

Olisi vain pitänyt mennä saman tien sinne Ikeaan. Siellä se "täydellinen sohva" oli koko ajan ollut.

Sohva oli koeistuttu ja koemaattu. Se näytti ja tuntui hyvältä. Se oli mittasuhteiltaan täydellinen 60-luvun talon olohuoneeseen. Rahikin oli samaa sarjaa saatavilla. Väri oli erinomainen - musta. Materiaali, nahka, hyvän tuntuinen, pehmeä. Ja entä sitten toppaukset! Ei liian pullea, ei liian pitkä, ei liian korkea.

Täydellisen retrohenkistä, muttei liian mummoa.

Ja miksi sitä sohvaa ei sitten alun perin haettu sieltä Ikeasta? Pelkäsin, että se on liian musta (???). Mies sanoi että nahka hiostaa. Ajattelin myös, että kohta meidän koko olohuone on ihan "IKEA".

Myös matto ja sohvan vasemmalla puolella oleva pikkupöytä ovat sieltä. No, ei voi mitään.

Matto lähti yhdellä toisella reissulla matkaan heräteostoksena.

Riittävän iso, juuri oikean värinen, pehmeä. 

Kaikki vieraat sanovat aina matolle ensimmäisen kerran astuessaan "ai kun ihanan pehmeä ja paksu matto!" Matolla on mukava myös makoilla. Ja olihan se sopivan hintainenkin: Vindum, 200 x 270, 179 €.

Jos budjetti olisi sallinut 2000 - 3000 € hankinnan, mattovalinta olisi ollut todennäköisesti, ei kun ihan varmasti, eri. Ehkäpä värikäs ja itämainen tai kelim... Mutta kaikkea ei aina saa, ainakaan heti.

Ja sitten tuo sohvapöytä vasemmalla, Lövbacken... Mies siihen ihastui vuosi stten kun oltiin hankkimassa äidilleni utta kirjahyllyä. Minulla oli pöydästä hieman ristiriitainen fiilis, mutta kun mies siitä tykkäsi, niin...

Tykkään kyllä tuosta jalasta kovasti! Ja pöytä sopii vanhojen sarjapöytien kaveriksi ihan hyvin. Ja sopii toki tähän taloonkin, onhan se repro -malli Ikean 60 -luvun tuotannosta.

Sarjapöytien tarinan voi lukea täältä: Sohvapöytäostoksilla

Ja nyt pieni "feng shui osuus":

Pöytä on olohuoneessa tulen alueella. Tälle alueelle sopivat terävät, kartiomaiset muodot. Puu ruokkii tulta, joten sitäkin on syytä tulen alueella käyttää.

Mutta takaisin sohvaan.

Ikeassa tutkailimme vielä yksityiskohtia. Ovatko ompeleet siistejä, repsottaako verhoilu jostain tai onko siinä omituisia patteja. Ei ollut, ei repsottanut.

Jaloiksi voi valita nämä metalliset tai vaihtoehtoisesti puiset. Jalan "sukan" voi laittaa tai olla laittamatta. Kokoaminen sujuu kymmenessä minuutissa: jalat vain ruuvataan paikalleen.

Miksi aika usein tulee päädyttyä ostoksille Ikeaan?

Kaksi syytä:

1. Hintataso on sopiva ja Hej-kortti antaa väljyyttä budjettiin.

2. Löydän sieltä omaan makuuni sopivia, yksinkertaisia ja ajattomia kalusteita ja tavaroita.

Tässä alkuvuodesta tv:stä tuli muutama ohjelma ihailemastani Bauhaus -koulukunnasta. Eräässä dokumentissa todettiin Ikean olevan tämän päivän bauhausia: hyvää, ajatonta muotoilua kakkien saatavilla. Alkuperäisten Bauhaus -designien hinnat ovat toki karanneet tänä päivänä monen ulottumattomiin, mutta kyllä sellaiseenkin voi joskus investoida jos kalustaa ja sisustaa kodin muuten edullisemmin, vaikka kierrättämällä.

Suhteestani Ikeaan olen avautunut myös bloggauksessa "Ihana, kamala Ikea". 

Sohvatyynyt

Äitini osti vintage -kirpparilta vanhaa, paksua puuvillasamettia. Sellaista, jota ei enää kangaskapoista edes löydy. Tai jos sattuu löytymään, metrihinta on kolminumeroinen. Sain joululahjaksi toivoa jotain tuosta kankaasta ja ajattelin, että sametti sopii hyvin nahan seuraksi. Toivoin siis sohvatyynyjä!

Pitkulaisissa, isommissa tyynyissä on sisällä (surprise!) Ikean höyhentäytteinen Fjädar -sisätyyny.

Sametin ompeleminen ei ole ihan helppoa. Esim. samettiverhojen ompelu kangaskaupassa ei yleensä sisälly "osta verhokangas, ilmainen ompelu" -tarjouksiin. Nämä tyynyt teetettiin ompelijalla ja päällisissä on jopa vetoketjut! 

Yläsyöttäjällä varustettu paininjalka on suunniteltu syöttämään kangaskerroksia tasaisesti ja soveltuu sametin ompeluun parhaiten. Se ei yleensä kuulu ompelukoneen vakiovarusteisiin, mutta lisätarvikkeena sen saa useimpiin kotiompelukoneisiinkin.

Turkoosein lasihelmin koristeltu pienempi tyyny sen sijaan on äitini käsialaa. Jokainen helmi on kiinnitetty samettiin ommellen.

Oletteko muuten koskaan yrittäneet kuvata mustaa samettia läheltä... Joka ikinen pölyhippunen näkyy! Tarrarullalla sain pinnan aika puhtaaksi, mutta eipä tuo kuva nyt niin hääppöinen siltikään ole.

Koira viihtyy, me viihdymme.

Mutta sohvan takana ja ympärillä vallitsee autius.

Uusille, valkoisille seinille ei tekisi mieli laittaa mitään, ei varsinkaan porailla reikiä, mutta toki sinne jotain tulee. Ainakin valoa! Eikä pelkkää auringonvaloa, vaan jotain ihan muuta. Tarkkaan on metittävä mitä sinne laittaa, ajatus jo on!

Päivien pidetessä puistokultapalmu muuttaa myös pian omalle paikalleen tuonne nurkkaan...

Kuinka vaikeaa voi sohvan ostaminen olla?

Kun muutimme tähän kotiin 1,5 vuotta sitten, muuttokuormassa oli vanha sohva. Olin sen aikoinani hankkinut kerrostalokaksioon. Melkein musta divaanisohva sopi sinne oikein hyvin ja täytti kaikki tarpeeni. Välillä sohva kävi lainassa pojalla ja tuli taas meidän uuteen kotiimme. Tuo uusi koti oli vanhassa puutalossa jossa oli korkeat huoneet, eikä se sinne oikein mittasuhteiltaan sopinut, mutta kelpasi.

Kun tultiin tähän uuteen kotiin, päätimme, että kunhan remontti valmistuu, katsotaan rauhassa minkälaisen sohvan olohuone kaipaa. Ostettiin sitten tällainen:

Kuukauden odottelun jälkeen sohva tuotiin kotiin.  Kun sohva oli paikallaan, olin kauhistunut. Liian pullea, liian vaalea. Liian iso. Liian korkea. Mutta pidin suuni kiinni, olinhan ollut sitä itse valitsemassa...

Sohavongelmasta lisää täällä: "Onx pakko olla sohva"

Sohvassa ei sinänsä ollut mitään vikaa. Kaunis, teräksenharmaa vakosametti oli vähän retro, mutta silti moderni, ja kivan pehmeä verhoilumateriaali. Siistit, huolitellut yksityiskohdat. Kaikin puolin kelpo sohva.

Mutta ei meille...

Sohva löysi onneksi uuden, hyvän kodin. Hankintahintaan nähden otettiin muutama satanen takkiin, mutta sellaista se on kun mieli muuttuu. Sohva lähti, mutta missä nyt katsellaan televisiota ja löhöillään? Kirpputorille...

Sohvan tilalle löytyi siisti runkopatja, jolle on käyttöä myöhemminkin. Eikä hintakaan päätä huimannut.

40 €

Koiralle tämä uusi järjestely kelpasi, toki meillekin, vaikka ei nyt niin hääviä ollutkaan. Aika kaukana oli todellisuus niistä hienoista päivävuoteista joita olin netissä katsellut. No, enpä tämän somistamiseenkaan juuri ajatuksia tai rahaa uhrannut. Ja kyllä siltä nyt televisiota pystyi katselemaan.

Täydellisen sohvan metsästäminen jatkui. Vepsäläiseltä löytyi tämä, mutta koska olimme saaneet juuri laskun sähköremontista, se ei valitettavasti mahtunut budjettiimme.

Adea Band, 2835 €

Tarpeeksi matala, tarpeeksi siro pienehköön, melko matalaan huoneeseen. Sellaiset 60-luvun mittasuhteet!

Tässä vaiheessa tuli taas puheeksi tietysti myös verhoilumateriaali. Kangassohvaa oli metsästetty koska mies oli aikoinaan lausunut maagiset sanat "nahka hiostaa". Tästä olin tehnyt sen lyhyen johtopäätöksen, että hän ei halua nahkasohvaa koska se hiostaa.

Loogista?

Olin nimittäin tykästynyt Ikean Landskrona -sohvaan. Heti siitä hetkestä kun näin sen Ikean mallistossa, eli aika kauan sitten. Landskrona putosi alunperin vaihtoehdoista siksi, että kankaisena sitä ei ollut mustana ja jossain Facebookin sisustusryhmässä törmäsin kommenttiin jossa sanottiin, että sen kangasverhoilu ei oikein meinaa koiraa kestää.

Sitten bongasin tämän... Johannes Spaltin Constanze. Finnish Design Shopissa sen hintalappu on hieman yli 17 000 €. Tässä vaiheessa mies sanoi että "olisihan se musta nahka aika jees". Ai mitä? "Niin. Tykkäisin kyllä mustasta nahkasohvasta". Ai jaa. Ja minä kun luulin että ei käy, kun hiostaa...

Ilmaise mielipiteesi selkeästi

Tässä vaiheessa Ikean musta, nahkainen Landskrona alkoi taas vaivata mieltä. Oli vielä yksi "mutta". Haluaisin josain vaiheessa olohuoneeseen musta Barcelona -tuolin ja aprikoin sitten, että kuinka nämä kaksi, verhoilultaan melko samanlaista, mutta kuitenkin erilaista, sopisivat samaan huoneeseen. Tulin siihen tulokseen että eivät sovi.

Sitten sain Meidän Talo -lehden ihan sattumalta käsiini ja näin tämän kuvan:

Tunnistin Landskronan välittömästi jo tästä takaa päin otetusta kuvasta. Ja Barcelona -tuoli samassa huoneessa...
Juttu: Meidän Talo 1/2020, teksti ja kuvat Heikki Rautio. www.meillakotona.fi

No jos kerran Mervi ja Pasi uskaltavat yhdistää Landskronan ja Barcelonan, niin miksen minäkin. Eikä meillä edes ole sitä Barcelonaa vielä...

Ikeaanhan sitä oli taas lähdettävä. "Hejpådig" -kortilla oli vähän pitoa ja loppusumma löytyi käteisenä. Sohvaostoksille siis. Mutta oltiinko tyytyväisiä hankintaan? Palataan siihen...

Uusi musta sohva ja valkoisen seinän kammo