Uusi, musta sohva ja valkoisen seinän kammo

Olisi vain pitänyt mennä saman tien sinne Ikeaan. Siellä se "täydellinen sohva" oli koko ajan ollut.

Sohva oli koeistuttu ja koemaattu. Se näytti ja tuntui hyvältä. Se oli mittasuhteiltaan täydellinen 60-luvun talon olohuoneeseen. Rahikin oli samaa sarjaa saatavilla. Väri oli erinomainen - musta. Materiaali, nahka, hyvän tuntuinen, pehmeä. Ja entä sitten toppaukset! Ei liian pullea, ei liian pitkä, ei liian korkea.

Täydellisen retrohenkistä, muttei liian mummoa.

Ja miksi sitä sohvaa ei sitten alun perin haettu sieltä Ikeasta? Pelkäsin, että se on liian musta (???). Mies sanoi että nahka hiostaa. Ajattelin myös, että kohta meidän koko olohuone on ihan "IKEA".

Myös matto ja sohvan vasemmalla puolella oleva pikkupöytä ovat sieltä. No, ei voi mitään.

Matto lähti yhdellä toisella reissulla matkaan heräteostoksena.

Riittävän iso, juuri oikean värinen, pehmeä. 

Kaikki vieraat sanovat aina matolle ensimmäisen kerran astuessaan "ai kun ihanan pehmeä ja paksu matto!" Matolla on mukava myös makoilla. Ja olihan se sopivan hintainenkin: Vindum, 200 x 270, 179 €.

Jos budjetti olisi sallinut 2000 - 3000 € hankinnan, mattovalinta olisi ollut todennäköisesti, ei kun ihan varmasti, eri. Ehkäpä värikäs ja itämainen tai kelim... Mutta kaikkea ei aina saa, ainakaan heti.

Ja sitten tuo sohvapöytä vasemmalla, Lövbacken... Mies siihen ihastui vuosi stten kun oltiin hankkimassa äidilleni utta kirjahyllyä. Minulla oli pöydästä hieman ristiriitainen fiilis, mutta kun mies siitä tykkäsi, niin...

Tykkään kyllä tuosta jalasta kovasti! Ja pöytä sopii vanhojen sarjapöytien kaveriksi ihan hyvin. Ja sopii toki tähän taloonkin, onhan se repro -malli Ikean 60 -luvun tuotannosta.

Sarjapöytien tarinan voi lukea täältä: Sohvapöytäostoksilla

Ja nyt pieni "feng shui osuus":

Pöytä on olohuoneessa tulen alueella. Tälle alueelle sopivat terävät, kartiomaiset muodot. Puu ruokkii tulta, joten sitäkin on syytä tulen alueella käyttää.

Mutta takaisin sohvaan.

Ikeassa tutkailimme vielä yksityiskohtia. Ovatko ompeleet siistejä, repsottaako verhoilu jostain tai onko siinä omituisia patteja. Ei ollut, ei repsottanut.

Jaloiksi voi valita nämä metalliset tai vaihtoehtoisesti puiset. Jalan "sukan" voi laittaa tai olla laittamatta. Kokoaminen sujuu kymmenessä minuutissa: jalat vain ruuvataan paikalleen.

Miksi aika usein tulee päädyttyä ostoksille Ikeaan?

Kaksi syytä:

1. Hintataso on sopiva ja Hej-kortti antaa väljyyttä budjettiin.

2. Löydän sieltä omaan makuuni sopivia, yksinkertaisia ja ajattomia kalusteita ja tavaroita.

Tässä alkuvuodesta tv:stä tuli muutama ohjelma ihailemastani Bauhaus -koulukunnasta. Eräässä dokumentissa todettiin Ikean olevan tämän päivän bauhausia: hyvää, ajatonta muotoilua kakkien saatavilla. Alkuperäisten Bauhaus -designien hinnat ovat toki karanneet tänä päivänä monen ulottumattomiin, mutta kyllä sellaiseenkin voi joskus investoida jos kalustaa ja sisustaa kodin muuten edullisemmin, vaikka kierrättämällä.

Suhteestani Ikeaan olen avautunut myös bloggauksessa "Ihana, kamala Ikea". 

Sohvatyynyt

Äitini osti vintage -kirpparilta vanhaa, paksua puuvillasamettia. Sellaista, jota ei enää kangaskapoista edes löydy. Tai jos sattuu löytymään, metrihinta on kolminumeroinen. Sain joululahjaksi toivoa jotain tuosta kankaasta ja ajattelin, että sametti sopii hyvin nahan seuraksi. Toivoin siis sohvatyynyjä!

Pitkulaisissa, isommissa tyynyissä on sisällä (surprise!) Ikean höyhentäytteinen Fjädar -sisätyyny.

Sametin ompeleminen ei ole ihan helppoa. Esim. samettiverhojen ompelu kangaskaupassa ei yleensä sisälly "osta verhokangas, ilmainen ompelu" -tarjouksiin. Nämä tyynyt teetettiin ompelijalla ja päällisissä on jopa vetoketjut! 

Yläsyöttäjällä varustettu paininjalka on suunniteltu syöttämään kangaskerroksia tasaisesti ja soveltuu sametin ompeluun parhaiten. Se ei yleensä kuulu ompelukoneen vakiovarusteisiin, mutta lisätarvikkeena sen saa useimpiin kotiompelukoneisiinkin.

Turkoosein lasihelmin koristeltu pienempi tyyny sen sijaan on äitini käsialaa. Jokainen helmi on kiinnitetty samettiin ommellen.

Oletteko muuten koskaan yrittäneet kuvata mustaa samettia läheltä... Joka ikinen pölyhippunen näkyy! Tarrarullalla sain pinnan aika puhtaaksi, mutta eipä tuo kuva nyt niin hääppöinen siltikään ole.

Koira viihtyy, me viihdymme.

Mutta sohvan takana ja ympärillä vallitsee autius.

Uusille, valkoisille seinille ei tekisi mieli laittaa mitään, ei varsinkaan porailla reikiä, mutta toki sinne jotain tulee. Ainakin valoa! Eikä pelkkää auringonvaloa, vaan jotain ihan muuta. Tarkkaan on metittävä mitä sinne laittaa, ajatus jo on!

Päivien pidetessä puistokultapalmu muuttaa myös pian omalle paikalleen tuonne nurkkaan...