Kävin läpi kaikki budjettiimme sopivat vaatesäilytysjärjestelmät, mm. Ikean valikoiman. Algot olisi periaatteessa ollut ihan ok, mutta leveys oli hankala, olisi jäänyt hukkatilaa johon olisi pitänyt kehittää kuitenkin jotain. Elvarli olisi ollut vielä mieluisampi, mutta siinäkään mitat eivät täsmänneet tilan kanssa. Ajattelin sitten loppujen lopuksi, että itse rakentamalla saamme mieluisan ja mitoitukseltaan tilaan sopivan säilytyksen kaikkein helpoimmin (?) ja edullisimmin.
Tuumasta toimeen. Mies toivoi mustaa vaatehuonetta. Olisi ollut hieno!
Mutta miten olisimme löytäneet pienestä vaatehuoneesta yhtään mitään, lähes kaikki vaatteemme ovat mustia. Ja olisi siitä pienestä huoneesta tullut aikamoisen synkkä luola.
Siitä olimme kuitenkin yhtä mieltä että valkoistakaan siitä ei tehdä. Väriksi valikoitui loppujen lopuksi se mustan ja valkoisen kompromissi, harmaa. Työhuoneen yksi seinä on harmaa, samalla harmaalla maalattiin vaatehuoneen seinät. Kuvittelin että harmaan hyllylevyn ostaminen olisi helppo juttu: menemme kauppaan ja ostamme tarvittavan määrän levyä. Kotikaupungistamme ei kuitenkaan löytynyt harmaata, onneksi Bauhausiin on vain vajaat 100 km, sieltä löytyi.
Suunnitelmat olivat selvät: tarvittavien levyjen määrän olin laskenut luonnoksen pohjalta ja mitat ja syvyydet olivat selvillä. Piirrokseen merkitsin myös Ikeasta haettavat "lisävarusteet" eli Komplement housutelineen ja vaatetangot. Merkitsin kuvaan myös tarvittavat kiinnikkeet jotta niidenkin tarpeen laskeminen menisi varmasti oikein.
Alkuperäisessä vaatehuoneessa hyllyt olivat syvemmällä seinällä, tangot kapeammalla, mutta koska lähes 60 cm syvät vaatehyllyt ovat lähinnä painajaismaiset, käänsin uusien systeemien myötä järjestyksen toisin päin. Nyt henkarissa olevilla vaatteilla on syvempi tila ja kapeammille hyllyille mahtuu juuri sopivasti se yksi vaatepino, eikä taakse jää tyhjää tilaa joka ennen pitkää täytyy vanhoista, rikkinäisistä sukkahousuista ja muista "ehkä mä pidän tätä vielä" -vaatteista. Seinähyllyt on kiinnitetty Lunberg kiskoilla ja kannattimilla jotka löytyivät Bauhausista myös hopeisina.
Hyllylevyn harmaan sävy on hyvä: se on neutraali, vaaleahko pölyn harmaa.
Rakentelemiseen meni periaatteessa yksi päivä meiltä kahdelta ei-nikkarilta. Käytännössä päiviä taisi vierähtää kolme, koska kaikkea muuta hässäkkää tuli aina väliin. Mutta nyt se on vihdoin valmis. Hintaa koko komeudelle tuli alle 500 euroa.
Ylähyllyille ei oikein ylety ilman jakkaraa, mutta siellä säilyvät joulukoristeet, pääsiäsiskoristeet ym. harvemmin käytettävä tavara. Yläkuvan vesihyasinttikorit ovat Jyskistä á 10 €, mustat keinonahkapunoslaatikot Clas Ohlsonlta, hinta sama. Suuret, kahvalliset laatikot olen hankkinut jo entiseen kotiin, ne ovat Ikean Fjälla-sarjaa. Olisin voinut tietysti hankkia kaikki säilytyslaatikot samaa sarjaa, mutta koska maailmassa on paljon ihania koreja ja laatikoita, en halunnut vain yhtä sorttia. Sitäpaitsi: vaatehuone voi olla aika tylsä huone. Eri materiaalit ja värit elävöittävät sisustusta jos garderoobin muu sisältö ei sitä tee...
Ulos vedettävän housutelineen asennus on varmasti helppoa vaatekaappiin, jossa reiät ovat valmiina rungossa. DIY -versioon sen asentaminen vei tovin ja pähkäilyä riitti, mutta siinä se nyt on - ja toimii. Mies manasi telineen asennusvaiheessa alimpaan helvettiin, mutta myönsi sitten, että onhan se ihan kiva ja tuo arkeen pientä luksusta.
Väliseinän toisella puolella on tila säädettävälle kenkähyllylle, mutta se on vielä kaupassa. Tuohon hyllyyn ei varmaankaan oikein saa korkokenkiä mukavasti, mutta ne mahtuvat housutelineen alle.
Vaatehuoneeseen kuljetaan kahdesta ovesta ja pääasiassa käytämme kuvissakin näkyvää makuuhuoneen ovea.
Halusin, että lattiasta kattoon kalustetusta, pienestä 1,6 x 1,6 m tilasta ei tulisi tukkoinen ja täyteen ahdetun oloinen, siksi päätin "tuhlata" kallisarvoista seinätilaa ja laittaa seinälle isoäitini aidon retropeilin. Peili on suunnilleen saman ikäinen kuin talo, 60-luvulla hankittu eteisen peiliksi. Se on siis lapsuusmuistoni mummolasta ja nyt tietysti aivan huipputrendikäs. Peilissä on muutama samentuma, mutta se ei haittaa.
Peilisyvennyksessä oleva Malm-lipasto korvaa menetetyn tilan monin verroin. Sinne mahtuvat korut, bikinit, huivit, kravatit ja muu tilpehööri.
Ylimmän, leveän hylln alle laitettiin vielä kapea hylly pikkulaatikoille ja säilytysrasioille. Siellä ovat nyt. koiran trimmausvälineet ja lääkkeet, aika näyttää mitä muuta siellä ruvetaan säilyttämään.
Vaikka vaatehuone on yleensä melko pieni ja "näkymätön" tila, kannattaa siihen mielestäni panostaa. Siellä käydään kuitenkin päivittäin, ja mitä helpompaa vaatteiden paikalleen laittaminen ja hyllyiltä löytäminen on, sen paremmassa järjestyksessä vaatehuone säilyy. Omat vaatekomeroni ovat olleet aina aika hyrskyn myrskyn, jospa tilanne nyt paranisi?
Tila ei vielä ole tietenkään ihan valmis, lipaston päällinen ainakin kaipaa jotain vihreää, mutta kyllä se siitä ajan kanssa muotoutuu ja varmasti muuttuukin.
Tämä bloggaus ei sisältänyt kaupallista yhteistyötä minkään tahon kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!