Kanarialla kahdessa kilometrissä!

Koska olimme vuokranneet auton neljäksi päiväksi, olimme suunnitelleet tekevämme kolme vähän pidempää päiväretkeä saaren muihin osiin. Auton vuokraaminen on edullista, halvimmillaan 30 €/vrk. Viimeksi meillä oli pikkuinen auto, mutta vuoristossa ja moottoritiellä vähän parempi auto on kuskille mukavampi. Nyt vuokrasimme Opel Altean ilmastoinnilla 50 €/vrk. Mies vähän katseli avoautoa, mutta jos aikoo reissata, avoauto ei ole fiksu: varpaat ovat jäässä, mutta kädet ja nenä palavat ihan varmasti kuuman auringon paahteessa.

Lähdimme ajamaan Playa de Inglesistä tietä nro GC-60. Kartalla tie näyttää kohtuullisen suoralta, leveältäkin, mutta todellisuudessa se on hyvin mutkainen ja kapea. Lisäjännityksen autoiluun vuoristossa tuovat pyöräilijät, joita näkee yksittäin ja ryhmissä viilettämässä ylös ja alas mutkaisia teitä. 

Mirador Degollada De La Yegua on suosittu levähdyspaikka. Ainoat "palvelut" ovat roskapönttö, pieni parkkipaikka ja tällä kertaa myös live-musiikki, mutta suurin osa vuorille menijöistä pysähtyy tässä kuitenkin ihailemaan näköalaa tulosuuntaan.
 

Reilun puolen tunnin ajelun jälkeen tulimme pieneen, valkoiseen vuoristokylään, Fatagaan. Edellisellä vierailullamme satoi niin paljon, ettemme edes hoksanneet kylän jatkuvan pääraitilta. Kaunis pieni kirkko, käsityömyymälät ja kolme ravintolaa houkuttelevat viivähtämään hetken ja sokkeloisille sivukujille kannattaa poiketa.

Olen ihastunut laavakiveen. Mattamusta kivi on sopivan "raaka" ja eleetön

makuuni. Viimeksi ostin korvakorut, nyt lähti matkaan tämä  ja toinen rannekoru sekä sormus. Laavakivi yhdistettynä taivutettuun alumiinilankaan, 10 €.

Korukauppa on helppo löytää, se on ihan kirkon vieressä.

Fatagasta ei tehnyt mieli lähteä pois ollenkaan. Kujilla ei näkynyt ketään, elämää

eletään porttien ja ovien takaisissa atriumpihoissa ja pienissä taloissa.

Seuraava etappi oli Roque Nublo. Roque Nublolla ollaan n. 1700 metrissä.
Roque Nublo on tuliperäinen paasi (joka ei näy kuvissa). Varsinaisen järkäleen luo
pääsee vaelluspolkuja pitkin. Mm. Rantapallon sivulla on lisää kuvia ja tietoa paikasta:
Gran Canarian upein luontonähtävyys.

Minua kiinnostivat nämä mäntymetsät ja luonto, joka oli alkanut viheriöidä.

Syyskuussa 2017 alueella riehui voimakas metsäpalo. Kun me edellisen kerran ajelimme näillä seuduilla, puiden ja pensaiden rungot olivat hiiltyneitä, mustia rankoja ja maa oli punaruskeiden neulasten peitossa. 

Erikoista tunnelmaa korosti yöllä satanut lumi: monet tiet oli poliisin toimesta suljettu ja innokkaimpia ulkoilijoita ja raskaana olevia naisia tuotiin jopa ambulanssikyydeillä alas vuorilta: paikalliset halusivat nähdä lunta! Meidän mielestämme kyse oli pienestä ripauksesta loskaa, pakkasta ei ollut kuin muutama aste ja olisimme varmaan selvinneet kesärenkaillakin perille... Tammikuun lopun lumisade oli kuitenkin niin harvinaista herkkua, että aiheesta uutisoitiin ihan televisiossakin. 

Osa tuon edellisen reissun kuvista katosi vaihtaessani tietokonetta. Otin silloin paljon kuvia aavemaisista metsistä, onneksi joku muukin... Laitan tähän yhden kuvan Tamara Kulikovalta, jonka blogissa on hienoja otoksia metsäpalon jäljistä. Kannattaa käydä katsomassa: kuvista näkee, kuinka laajalle palo levisi ja kuinka lähellä asutustakin palo oli.

Tamara Kulikova, Gran Canaria After Forest Fire

Koska puun runko hiiltyy ennen kuin se palaa kokonaan, hiili on suojannut
puun ydintä ja elämä jatkuu.

Jatkoimme matkaa Tejedan kylän läpi Cruz de Tejedaan, joka on saaren maantieteellinen keskikohta. Tejedan kylästä löytyy muutamia kivoja, pieniä ravintoloita ja siellä kannattaa syödä. Cruz de Tejedassa on myös ravintola, mutta suositun nähtävyyden tapaan kahvila-ravintola on melko tyyris. Alueella on myös innokkaita matkamuistomyyjiä ja tämä aasireppana.

Reitti Roque Nueblolta Cruz de Tejedaan on huikaisevan kaunis. Kaikki on ihan sinistä. Kun tästä jatkaa vielä ylös, pääsee Pico de las Nievesille, joka on lähes 2000 m korkeudella merenpinnasta. Polkupyöräilijöitä ja retkeilijöitä riittää sinnekin. Korkeimmalla kohdalla on sotilastukikohta ja parkkipaikalla vaunu, jossa myydään mm. banaaneita ym. tankkausruokaa lähinnä pyöräilijöitä ajatellen.

Vuorilla ajamista ei kannata pelätä. Vaikka tiet ovat mutkaisia, espnjalaiset eivät ole mitään rallihurjastelijoita italialaisten tapaan. Liikenne on rauhallista ja vaikka mutkat ja mäet ovat jyrkkiä, niin rauhassa körötellen (kuten kaikki muutkin) niistä kyllä selviää. Jotkut laskuvat ovat niin jyrkkiä, että korvat saattavat mennä lukkoon. Myös tuolla ihan ylhäällä voi vähän särkeä päätä tai tulla huono olo, ilma on sen verran ohuempaa kuin alhaalla. 

Tässä näkyy päivän ajoreittimme. Lähdimme aamulla yhdeksän maissa heti aamutoimien jälkeen. Retkessä meni koko päivä, illalla kuuden maissa olimme taas kotona. Takaisin ajelimme moottoritietä, koska se on niin paljon nopeampi ja helpompi.