torstai 28. maaliskuuta 2019

Sekasorron aikakausi on alkanut

Olipa kyseessä iso tai pieni remontti, remontin suunnittelu, hankintojen kilpailuttaminen, tarvikkeiden valinta, parhaiden ostopaikkojen löytäminen ja työjärjestyksen miettiminen helpottavat hommaa sitten aikanaan. Monesti säästää rahaakin, kun ei tarvitse paniikissa sännätä lähimpään rautakauppaan hakemaan tavaraa, kun työmiehet ja talkooväki odottavat hanskat roikkuen puuttuvia laudanpätkiä tai tapettirullia... Olen kyllä henkisesti varautunut sihenkin, että aina sinne rautakauppaan asiaa tulee kesken kaiken, onneksi lähin on vain kilometrin päässä.

Aikataulu ei ole vielä ihan selvillä, työjärjestys suurinpiirtein kyllä. Lopullinen aikataulu selviää sitä myöten kun työ edistyy. Ihan ensimmäisenä pitää päästä tutkimaan, mitä parkettien alla on. Mutta lattiaa ei voi avata ennen kuin joku huoneista on tyhjä ja oven voi sulkea perässään niin, että kreosootin haju ei leijaile jokaiseen huoneeseen. Meillä helpointa on luopua työhuoneesta ja sitä on nyt ryhdytty tyhjentämään ja poistamaan tapettia seinistä. Se on hommaa, jota voi tehdä jo ennen kuin mitään muuta päästään aloittamaan.

Olohuoneessa näyttää nyt tältä:


 Kotitoimisto ja "kriisinhallintakeskus" on siirretty ruokailutilaan.




Värikarttoja, mittakuvia, tarjouksia. Inspiskuvat seinällä muistuttamassa päämäärästä. Yritän olla järjestelmällinen: jokaiselle tilalle ja huoneelle on mapissa oma osastonsa, jossa ovat tallessa mm. suunnitelmat, värikartat, laatoitettavien ja paneloitavien pintojen alat, hankintapaikat ym. Nyt on vielä aikaa pohtia, etsiä ja suunnitella; sitten kun tilanne on ns. "päällä", ei tarvitse enää miettiä.

Koska toivomme, että voimme asua kotona koko remontin ajan, on remontin järjestys pitänyt miettiä tarkkaan. Järjestys on vaihtunut moneen otteeseen suunnitelmien muuttuessa (ja remontin laajetessa), mutta nyt se alkaa olla selvillä.

Ensimmäisenä remontoidaan AUTOTALLI

Autotalli tehdään ensimmäisenä, koska aiomme muuttaa sinne evakkoon kun asuintilojen remontti alkaa.

Autotalliin tulee lattialämmitys ja maalattu betonilattia. Seinät maalataan ja tilasta tulee säilytyksen lisäksi harrastetilaa ja siellä on hana, tästä syystä siis lämmitys.

Tällä hetkellä autotallissa on kaikki "turha" tavara, jota emme ole tarvinneet välttämättä syksyn ja talven aikana. Autotalli pitää nyt siis tyhjentää ja tavarat viedään muualle väliaikaiseen varastoon. Olemme onnekkaita: saamme tavarat väliaikaisvarastoon työpaikkani halliin: varasto on maan tasalla ja siinä on nosto-ovi. Roudaaminen on siis kohtuullisen helppoa.

Kun autotalli kuivuu ja alkaa olla muutenkin valmis, remontoidaan SAUNA ja SUIHKU.
Kun suihkuhuone on remontissa, meillä on sentään pikkuvessan käsisuihku käytössä. Saunan eteisen vieressä olevaan tekniseen tilaan tulee vessanpönttö. Lattioita rouhitaan ja piikkaillaan, viemäri on helppo tehdä samalla. Saunasta ja pihan oleskelualueelta on kivempi käydä tässä vessassa kuin juosta koko talon läpi eteisen vessaan. Se, miten kaukolämmityslaitteet kätkevästä huoneesta saadaan erotettua viehättävä käymälä, on vielä mietinnässä, mutta eiköhän tuokin ratkea ennen pitkää...

Viimeisenä käydään läpi ASUINTILAT.
Koko loppu huusolli viedään varastoon, sängyt, pöydät ja muut elintärkeät sijoitetaan autotalliin ja asumme siellä sen muutaman viikon kun asuinhuoneita laitetaan kuntoon.

Toukokuussa on jo sen verran lämmin, että ruokaa tarkenee laittaa ulkona, vaikka keittiötä ei ole, suihku ja uusi vessa ovat jo käytössä. Olimme alunperin ajatelleet lähteä asustelemaan remontin ajaksi jonnekin muualle, mutta koska teemme itse niin paljon kuin mahdollista, säästämme sekä aikaa, että rahaa asumalla paikan päällä. Koirallekin mukavampaa.

Vaikka sitä "varsinaista" remonttia ei ihan vielä aloiteta (odotellaan vähän lumien lähtöä), voi monta asiaa tehdä jo nyt etukäteen. Autotallitavarat siirtyvät pikkuhiljaa varastoon työpäivän yhteydessä ja tapettien repiminen on aloitettu. 

Tapettien repiminen on meditatiivista ja kiinnostavaa, kun asennoituu oikein.
On myös mukava nähdä aikakerrostumat ja muodin vaihtelut. Tällainen
on nyt päällimmäisenä: 


Sen alla tämä, aika ihana!


Ja sitten se, jota kukaan tapetinpoistaja ei haluaisi nähdä: maalikerros... Ovat tainneet perheen pojat olla asialla 70-luvun vaihteessa? Yksi seinä oli maalattu tapetin päälle kauniilla vadelmanpunaisella, muut seinät oli maalattu valkoiseksi. Maalikerroksen alta löytyi vaaleansiniraitainen tapetti siltä ajalta, kun pojat ovat olleet pienempiä.


VINKIT

Usein tapettikerrosten välissä on maalia ja alinta tapettikerrosta on todella vaikea
saada liotettua irti. Tee veitsellä tai puukolla vaakasuoria viiltoja tapettiin, ihan levyyn asti,
ja kostuta tämän jälkeen suihkupullolla tai höyryttäjällä. Viilloista vesi pääsee maalikerroksen alle,
kostuttaa levyä ja tapetti lähtee irtoamaan helpommin liuskoina.

Malta odottaa tapettikerosten vettymistä riittävän pitkään. Usea tapettikerros imee
uskomattoman paljon vettä, yksi suihkuttelukerta ei riitä. Odotellessa kannattaa vaikka
siivota tai syödä. Itselle olen havainnut parhaaksi tavaksi edetä n. 60 cm leveissä
pätkissä, aina ylhäältä alas asti. Ylhäältä valuva vesi kostuttaa alempaa tapettia, eikä
tarvitse tehdä hommia samassa asennossa pitkiä aikoja kerrallaan.


Hienosti lähtee!

Minulla alkaa mieli vaeltaa näitä läikkiä raapiessa: näen karttoja, saaria, ja mietin
minkälaiset maisemat näillä saarilla olisi. Usein ne ovat pieniä trooppisia ja
reheviä. Mielikuvamatkailu saa työn tuntumaan helpommalta.


Uurastus saa palkinnon aina sillä hetkellä, kun tapettikerrokset lähtevät irti
yhdellä vedolla, suurina paloina levyä myöten. Monasti tapettikerrokset ovat kokonaan
irti alustasta: tapetoija ei ole ollut ihan niin tarkka ja/tai liisteri on vuosikymmenten
kuluessa imeytynyt levyyn tai tapettiin tai ihan vain kadonnut jonnekin.


Tapetin poistossa hyvät työvälineet ovat kaiken a & o. En tiedä kuinka huikean hienot nämä meidän välineet ovat, mutta kyllä niillä työ sujui. Tapetinirrotuslaite, höyrystin, on suihkupullon ohella ihan ykkösapuväline. Ne tapettikerrokset, joissa ei ole maalia, lähtevät tällä melkein itsekseen. Laite on lainassa ystäväpariskunnalta, mutta hankintahintakaan ei ole paha, 32 €. Bilteman sivuilta se löytyy kohdasta "tapetointitarvikkeet" (eikä suinkaan kohdasta "tapetin ja maalin poisto", vaikka äkkisiltään niin luulisi). HUOM! Höyrytin ei sovi
kaikille seinäpinnoille, esim. kipsilevylle suoraan tapetoidusta seinästä lähtee myös kipsilevyn pinta.
Kannattaa kokeilla pienelle alalle ensin.

Siivoaminenkin kannattaa työn lomassa: sukan tai tossun pohjassa märkä
tapettisilppu a) tuntuu epämiellyttävältä ja b) kulkeutuu hanakasti muihinkin tiloihin...


Aina trendikkäs, ajaton lastulevy korostaa peikonlehden
syvää, vihreää väriä ja antaa eleettömän, hillityn taustan
sen sydämenmuotoisille lehdille.





1 kommentti:

  1. Teille on tulossa paljon remontoitavaa! Mutta eikö ole mukava, saa aloittaa tavallaan elämän uudentuntuisessa ympäristössä. Olen myös toivonut että meille tehtäisiin remonttia, aiommekin ottaa yhteyttä rakennuspalveluun. Suuremmalla mittakaavalla varmaan meilläkin se toteutetaan, ja autotalli on myös sellainen jolle tehdään sitten uudistuksia. Mukava lukea näitä suunnitelmia, kiitos kirjoituksesta!

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!