Olen aina haaveillut puutarhasta, jossa olisi suuria, vanhoja omenapuita joiden alle voisi laittaa ruokapöydän, lyhtyjä ja kaikkea ihanaa mitä tarvitaan tunnelmallisten illanistujaisten järjestämiseen. Nykyään tiedän että suuret, vähän villiintyneet omenapuut eivät olekaan niitä "täydellisiä", vaan semmoisia, jotka monasti aiheuttavat päänsärkyä omistajilleen: "kauhea rytökasa!", "omenoita tulee niin, että niitä saa rahdata kaatopaikalle jätesäkeissä", "kaikki omenat aina ihan ruskeita, muumiotautisia, syömäkelvottomia...".
Suomessa omenanviljely on alkanut 1400-luvulla. 1600-luvulla se oli melko yleistä kartanoissa ja virkataloissa. 1706 ja 1772 katovuosina lähes kaikki Suomen omenapuut kuolivat, mutta 1800-luvulla kanta saatiin elpymään Venäjältä, Virosta ja Saksasta tuoduilla omenapuilla jotka kestivät paremmin kylmää kuin aikaisemmat lajikkeet. 1800-luvulla myös tavallinen kansa ryhtyi kasvattamaan omenoita.
Taloustieteilijä, lääketieteilijä ja luonnontutkija professori Carl Sahlberg perusti Kaisaniemen Kasvitieteellisen puutarhan 1828. Jäätyään eläkkeelle 1841 hän perusti Yläneelle, Pyhäjärven rantaan Huvituksen puutarhan. Suuressa hedelmätarhassa oli parhaimmillaan 1227 hedelmäpuuta. Päärynäpuita oli 16, luumupuita 19, loput olivat omenapuita. Sahlberg halusi löytää lajikkeita jotka parhaiten kestäisivät Suomen ankaria sääolosuhteita.
Muutaman kilometrin päässä asuva torppari, Juho Korpela, kylvi omalle pihalleen Sahlbergin ulkomaisen puun siemeniä ja tällaisesta siemenkylvöstä kasvoi "Korpelan omenaksi" kutsuttu talvenkestävä puu. Sen hedelmä oli hyvän makuinen ja aikainen ja myöhemmin se nimettiin 'Huvitus'-omenaksi. Lähde: peda.net
Iso osa suomalaisista omenapuista tuhoutui vielä kerran ankarina sotatalvina 1939–1940. Sodan jälkeisenä pula-aikana omenat olivat kuitenkin tärkeä osa puutarhasta saatavaa satoa, ja koska taimia oli huonosti saatavilla, siemenkylvöt yleistyivät uudelleen. Siirtolaisväestölle ja rintamamiehille rakennettujen talojen pihoihin haluttiin myös omenapuita perunamaan ja marjapensaiden lisäksi. Siksi sellainen löytyykin lähes jokaisen 40 - 50-luvulla rakennetun talon pihasta.
Kuvalähde: Suomalainen Taimi
Vanhasta, vähän ränsistyneestäkin omenapuusta voi saada kauniin ja terveen. Tämä omenapuu oli entisen kotini pihassa. Sen latvus oli täynnä vesiversoa, oksat kasvoivat mikä minnekin suuntaan ja puu kärsi myös muumiotaudista. Sen kunnostamiseen meni neljä, viisi vuotta. Ulkonäkö parani, muumiotaudista en ehtinyt ihan kokonaan päästä eroon.
Vanhan puun kunnostaminen ja kaunistaminen vaatii usein melko radikaaleja toimenpiteita. Kannattaa kuitenkin käyttää aikaa ja tehdä pieniä korjauksia suunnitelmallisesti vuosien mittaan.
- Paksujen oksien poikki sahaaminen ja muut dramaattisemmat leikkutoimenpiteet kannattaa tehdä kevättalvella, lehdettömään aikaan. Silloin näkee rungon (tai runkojen) ja oksien muodot ja suunnat paremmin.
- Puuta kannattaa kiertää ja katsella sitä eri kulmista, ottaa pois yksi oksa ja katsella sitä taas uudestaan. Usein puut pilataan niin, että hätäinen leikkaaja tulee moottorisahan kanssa ja sahailee sen enempiä ajattelematta. Paksujen oksien poistoa ei voi perua, pikkuoksat uusivat itseään kyllä.
- Älä poista liikaa yhdellä kertaa. Paksuimpien oksien kanssa aloita repeytyneistä tai muuten huonokuntoisimmista oksista. Poista toisiaan hankaavia oksia ja väärään suuntaan kasvavia oksia, mutta maltillisesti. Puuta kannattaa myös yrittää madaltaa, silloin sen hoito jatkossa on helpompaa.
- Kesä-heinäkuun vaihteessa voit poistaa vielä ns. vesiversoja ja muita pikkuoksia.
- Jos puuta leikkaa yhdellä kertaa liikaa, se "hätääntyy" ja alkaa tehdä uusia versoja henkensä edestä.
Yksi tapa kasvattaa omenaa on leikata puista sateenvarjon mallisia. Suomessa tätä tapaa ei kotipuutarhoissa juurikaan näe, mutta jo Virossa matalia, leveitä puita näkee paljon. Aikanaan tuli Virossa käytyä monta kertaa vuodessa ja aina jaksoin ihailla heidän omenapuitaan ja mallista muodostuikin sitten se minun "täydellinen omenapuu".
Tämä kuva ei ole niin kauhean kaunis, mutta lainasin sen Sydän-Hämeen Lehden artikkelista "Miksi pitäisi leikata" (linkki juttuun), koska kuvassa näkyy kuinka vanha omenapuu on saatu pysymään matalana ja todennäköisesti hyvin satoisana ja terveenä.
Kun tulimme viime syksynä ensimmäisen kerran katsomaan tätä taloa, en voinut uskoa silmiäni: tontin takaosassa kasvoi matala, n. 2 m korkea, leveälatvuksinen omenapuu... Puu oli täynnä omenoita, tosin muumiotauti vaivasi niitäkin. Jo samana syksynä leikkelin vesiversot pois ja harvensin oksistoa, vaikka syksy ei varsinaista omenapuun leikkausaikaa olekaan. Pudokkaat kerättiin pois. Osa oli syömäkelpoisia, osa meni kompostiin ja osa, varsinkin ruskettuneet, muumiotautiset, vietiin kaatopaikalle.
Puuhan otti tietysti nokkiinsa moisesta kurittamisesta, eikä kukkinut tänä keväänä oikeastaan ollenkaan. Eilen illalla, tuossa yhdentoista maissa, tartuin saksiin ja aloitin vesiversojen leikkuun.
Moni pelkää omenapuun leikkaamista, mutta ei se niin vaikeaa ole Jos olet istuttanut uuden omenapuun, sen hoidosta kannattaa pitää huoli heti alusta alkaen. Silloin vuosittaiset rutiinit eivät juurikaan vie aikaa, ja puu kasvaa kauniiksi pihan ylpeydeksi.
Vesiversoilla tarkoitetaan suoraan ylöspäin kasvavia oksia. Ne eivät tee satoa, mutta pilaavat puun muodon ja ovat turhaa lehtimassaa, joka varjostaa satoa tekeviä oksia. Tähän aikaan vuodesta vesiversot eivät ole vielä puutuneet, ne ovat vaalean vihreita ja ne voi napsaista poikki vaikka ilman saksiakin.
Kun siellä puussa nyt kerran on, kannattaa muitakin oksia katsella vähän sillä silmällä. Minulla on tapana poistaa myös tällaiset pienet, suoraan alaspäin sojottavat turhat oksantyngät.
Samalla poistan sellaiset oksat, tai niiden kärjet, joiden lehdet ovat huonon näköisiä. Kesäleikkauksessa erottaa myös kuolleet oksat elävistä ja kuolleet on myös helppo leikata tai sahata pois tässä yhteydessä.
Kun leikkaa kevättalvella, kannattaa poistaa kaikki "väärään suuntaan" kasvavat oksat ja toisiaan hankaavat oksat. Toisiaan hankaavista oksista säästetään tietysti se, joka on paremmassa kohdassa tai asennossa.
Jostakin luin aikoinaan, että "omenapuun latvuksen pitäisi olla niin harva, että sen läpi voi heittää lippalakin". Jos puun latvus on liian tiheä ja lehtevä, ilma ei pääse kulkemaan siellä ja sienitaudit, kuten esim. muumiotauti, saavat jyllätä rauhassa ja pilata sadon.
Hyvään omenapuun hoitoon kuuluu myös jäkälän ja muun kasvuston poistaminen rungolta ja oksista. Harjaaminen ei vahingoita puun kuorta. Tällaiset kasvustot pitävät yllä kosteutta kuoren päällä ja se puolestaan edesauttaa mm. homeitiöiden eloa puun ringolla ja oksilla.
Itse en raaski näitä pois harjata, vaikka tiedän että se olisi hyvä. Jäkäläinen, sammaleinen runko on kaunis.
Vesiversojen ja muun turhan lehtimassan poistamisen jälkeen puu näyttää alkukesän villin vehreyden jälkeen kaljulta, harvalta ja surkealta. Ei ihme, kun katsoo paljonko taas tavaraa tuli alas. Monasti mietin tässä kohtaa että mitä sitä tuli taas tehtyä...
Mutta jo illemmalla silmä on tottunut ja vanha rouva voi jatkaa kesää rauhassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!