sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Lastulevyä, dog walk ja pieni työmaapalaveri



Kun "dog walk" on kunnossa voidaan luoda vielä viimeinen katse levytettävään huoneeseen ja tarkistaa, että villoitus on kunnossa.





























"Joo, pystyy kulkemaan, kyllä ne kestää." Pontattujen lastulevyjen paksuus on 22 mm.



Levyjä on 48. Poika sattui sopivasti paikalle kantoavuksi. Levy on pontattua lastulevyä, Koskifloor P6 TG4, mitat 22x600x2400. Rutakaupan ovh näille levyille on 14.90 €, eli lattian levytyksen hinta on n. 720 €, reilun kympin per neliö.





























Kahteen pekkaan homma käy joutuisasti, mutta näitä kapeita levyjä jaksaa kantaa kyllä yksikin mies. 




























Koolaukset oli jo ennen villoittamista katsottu laserilla ja todettu melko suoriksi. Muutamaa paikkaa jouduttiin oikomaan. Esim. olohuneen yksi kulma oli 30 mm alempana kuin muut.
Levyjen mittaaminen on tarkkaa hommaa. Se on hyvä että joku muu mittaa ne, itse kuulun siihen ihmisryhmään joka saa yhtä monta mittaustulosta kuin on mittauskertoja...





























Päivän päätteeksi pidettiin pieni työmaapalaveri johon osallistui myös putkimies. Fanni kuunteli tarkkaavaisena. Se tietää nyt kaiken lattialämmityksestä, sen säädöistä, jakotukkien sijoittelusta ja kierroista.





























"Onko toi sun mielestä ihan ok?"





























Kun on aika pitkään kävellyt lattian "pohjalla", tämä uusi korkeus tuntuu huimaavalta. Ei tarvitse hypellä, kahlata tai tasapainoilla. Tuoksukin talossa on taas muuttunut. Kumin myötä hävisi kreosootin tuoksu lähes kokonaan, kumi tuoksui aikansa. Alimmat koolingit ovat imeneet itseensä jonkin verran kreosootin hajua, mutta nyt kun ne ovat villan ja lastulevyn alla, tuoksuu pelkkä raikas havupuu.

Ennen kuin lattia suljettiin, putkimies kävi tarkistamassa vesijohtojen vedot keittiöön ja vessaan. Seuraava homma on poistaa loput tapettien rippeet niistä kohdista, joissa on ollut lämpöpatteri ja hioa seinät tasoitusta varten. Sähkömies tulee myös laittamaan rasioiden pohjat ennen tasoitusta. Mikäs tuolla nyt on kulkiessa...








Jos vanha lautalattia vähän heitti, vaikka niin paljon, että Matchbox-pikkuautot vierivät mukavasti seinustalta toiselle, ei se niin vaarallista ollut. Vanha linoleumlattiamatto jousti tarpeen mukaan ja myötäili aluslaudoitusta. 

Jos vanhojen lattiapäällysteiden historia kiinnostaa, löytyy Satakunnan Museon nettisivuilta artikkeli "Korkki- eli linoleumlattian hoito". Sivustolta löytyy myös paljon muita ohjeita ja vinkkejä vanhan kunnostajalle.

Koska meille tulee laminaatti (kustannussyistä, ei riitä rahalliset rahkeet kalanruotoparkettiin), on lattian suoruus, elämättömyys ja joustamattomuus tärkeitä. Jos alusta joustaa, kohta törröttää laminaatin kulma jostain ja saumat alkavat irvistellä. Eli:
  • Tarkista koolauksen suoruus vatupassilla, oio kiiloilla tarvittaessa.
  • Käytä pontattua, riittävän paksua lattialevyä (lastulevy 22 mm).
  • Asettele lattialevyt limittäin.
  • Älä säästele ruuveja. Meillä niitä näyttää olevan n. 20 cm välein.
  • Käytä oikeanlaisia, riittävän pitkiä ruuveja.


Meidän työmaalle paremmin asioita ymmärtävä oli hankkinut näitä messinkiruuveja: "Keltapassivoitu, torx 20 -ura. Senkkaava kanta. Puun, puukuitulevyjen yms. kiinnittämiseen puuhun sisätiloissa". Aika monta ruuvia meni 70 m2 levyttämiseen, melkein 500...





























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!