maanantai 27. toukokuuta 2019

Tupa lämpimäksi, villaa lattioihin


Kun ulkona on +25° C ja itse kärsii poikkeuksellisen järkyttävistä siitepölyallergiaoireista, äkkisiltään tuntuu, että lattian villoittaminen ei ole ihan täyspäisen hommaa. Mutta toisin kävi: sisällä oli mukavan viileää ja hengityssuojain suojasi myös siitepölyltä ja viime yö menikin sitten paremmin nukkuen. Tässä varusteet: hanskat, hengityssuojain, suojalasit (käytän piilolinssejä ja muutenkin ihan hyvät olla), ihan tavallinen, sahalaitainen leipäveitsi ja sakset. Olimme jo menossa ostamaan villaveistä, mutta ajattelin ensin kokeilla tavallisella veitsellä Investointina villaveitsi ei olisi ollut kovin suuri, 12-30 € merkistä riippuen, mutta tuumattiin, että eipähän jää turhaa työkalua nurkkiin pyörimään ja homma toimii kyllä tuolla leipäveitselläkin. Villapaalit on helpompi avata saksilla vetämällä kuin veitsellä ja niillä voi leikellä myös pienet täsmäpalat.




























Siinä on 140 m2 eristevillaa. Puristepakatut paalit eivät paljoa tilaa vie. Valitsimme villan paksuudeksi 50 mm ja sitä laitetaan kaksi kerrosta kahdesta syystä:
  • Ristiinvilloittamisella varmistetaan, että pitkiä, tyhjiä rakoja, ns. kylmäsiltoja, ei jää.
  • Suurin osa sähköjen putkituksista kulkee villojen välissä ja näin eriste saadaan tiiviisti laattaa vasten.
Tietysti ohuempaa villaa on myös helpompi ja mukavampi käsitellä kuin 100 mm paksua ja siitä saa helpommin sopivia paloja sokkeloisiin ja hankaliin kohtiin joita saneerauskohteessa kyllä riittää.




























Tämäkin työvaihe aloitetaan siivoamisella: suuremmat, sähkömiehen jättämät roskat ja puun palat keräilin jätesäkkiin, purut ja pölyn imuroin. Luulen, että pienestä punaisesta paholaisestamme on muisto vain tämän remontin jälkeen: tavallista koti-imuria ei kannattaisi oikeasti käyttää rakennustyömaalla, mutta muita imureita, joilla pääsisi ahtaisiinkin paikkoihin, ei ole nyt saatavilla.





























Viikonloppuna olin päässyt tekemään harjoituskappaleet, makuuhuoneen ja työhuoneen. Aika pian huomasin, että villoja ei ainakaan vanhassa talossa kannata missään nimessä leikata valmiiksi. Koolausten välit (jopa muoto) saattavat vaihdella ja villa on fiksuinta leikata aina paikallaan.

Lattiaan tulee 100 mm eristys. Laatalla se riittää, rossipohjalle laitettaisiin enemmän. Seinän vierukset kannattaa tehdä huolellisesti ja laittaa villaa niin paksusti kuin mahtuu.





























Sähköjen putkituksia menee alempien koolinkien päällä ja ylempien alla. Useimpiin kohtiin villa mahtui putken alle, mutta ei ihan joka paikassa.





























Välillä joutuu tekemään tilkkutäkkiä, mutta se ei haittaa, koska toinen kerros tulee ehjänä ja toiseen suuntaan aseteltuna. Nämä ovat oikeastaan aika kivoja kohtia, ihan kuin tekisi mosaiikkityötä tai palapeliä. Kun sopivan kokoinen kaistale löytää paikkansa, tuntee sellaista pientä onistumisen iloa...




























Näistä kohdista olen pikkuisen ylpeä :)




























Tässä putkessa tulee kulkemaan lämpöä jakotukilta toiselle. Lattian koolauksiin tehtiin loveukset, jotta putki saatiin menemään kokonaan villojen päällä.


Villojen levittely on ihan hauskaa ja helppoa hommaa. Vaikka työkalut eivät käsissä pysyisikään, tätä voi tehdä kuka vain. Vähän kärsivällisyyttä ja huolellisuutta - palkintona ajatus lämpimistä varpaista sitten kun lämpötila putoaa sen 40, 50°C. 

Nykyiset mineraalivillat ovat sitäpaitsi aika miellyttäviä ja mukavia käsitellä. Ne eivät juurikaan pölyä ja valmistajan mukaan villaa voisi levittää vaikka paljain käsin, mutta sitä riskiä en uskaltanut ottaa. Hengityssuojainta kehotetaan kuitenkin käyttämään ja kädet ja muu iho kannattaa huuhdella mahdollisimman viileällä tai kylmällä vedellä ennen varsinaista peseytymistä.

VINKIT:
  • Jos ristiin villoittaminen ei ole mahdollista, villoita ainakin limittäin, jotta rakoja ei varmasti jää.
  • Jos eristät yläpohjaa, leikkaa reunat katon myötäisesti vinoon jotta eristyksestä tulee varmasti tiivis.
  • Älä tunge villaa tai lytistä sitä; ilmava villa eristää parhaiten.
  • Tee hankalat kohdat rauhassa ja maltilla, kyllä niitä helpompai ja nopeampiakin kohtia tulee.
Meillä eristeenä on 50 mm Isover KL-36 ja sitä laitettiin kaksi kerrosta. Rautakaupan normaalihinnalla 100 mm paksun lattiaeristyksen hinnaksi tällä villalla tulee n. 10 €/m2.

Jos olisin tehnyt homman yhteen syssyyn, siihen olisi mennyt ehkä yksi päivä. Nyt työhön tuli taukoja, koska piti odotella sähkömiehen osuuden valmistumista. Sähkäri kyllä informoi kiitettävästi työnsä edistymisestä jos en sattunut olemaan paikalla kun lähti:




























On kiva, jos remonttia on tekemässä "puhekykyiset" ihmiset. Kaikkea ei tiedä, kaikkea ei hoksaa, kaikkea ei muista. Jos meidän sähkömies olisi jäyhä, juro ja mykkä, olisi lattialämmityksen termostaatit unohtuneet laittaa putkituksilla ja ne olisi sitten jälkeenpäin jouduttu vetämään pintavetoina. Olisi harmittanut. Nyt asia tuli esiin siinä päivän kuulumisia vaihtaessa: mitä oli tehty, mitä tehtäisiin seuraavaksi ja koska. Minun mokanihan se oli, mutta ei sähkäri ollut kauhean vihainen, vaikka joutui seuraavana päivänä meille vielä muutamaksi tunniksi tulemaan.




























Huomenna tulee putkimies asettelemaan tämän kohdilleen, taisi olla nimeltään "syöttöputki", ja sitten alkaa lattian levytys. 


Kovin ja ikävin urakka on nyt takanapäin, purkaminen. Tästä eteenpäin rakentuu uusi... Ja hyvä niin, ei tämä autotallissa asuminen nyt NIIN ihanaa ole...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!