Rakenne on aivan yksikertainen, kuten kuvasta näkyy. Ruuveja kannattaa käyttää koska ne pureutuvat lautaan paremmin ja niissä on enemmän pitoa. Jos käyttää nauloja, ne kannattaa hakata hieman vinoon.
Jos kasvulaatikon sivu on kovin pitkä, kannattaa laittaa vähän lisätukea. Kun laatikon täyttää mullalla, laudat voivat helposti lähteä pullistelemaan.
Pienempien laatikoiden sivut eivät lisätukea (välttämättä) kaipaa.
Millaista lautaa kasvulavoihin?
Painekyllästetty puu
Painekyllästettyä lautaa ei suositella kasvulavoihin niiden sisältämien kemikalien vuoksi.
Painekyllästäminen parantaa puun lahonkestävyyttä ja kyllästetty puu kestää ulkokäytössä 3-5 kertaa kauemmin kuin kyllästämätön puu. Kyllästettyä puuta käytetään säälle alttiissa rakenteissa ja silloin, kun puurakenne on maa- tai vesikosketuksessa.
Kestopuuta on kyllästetty eri aikoina eri metodeilla ja aineilla, nykyään se tehdään kuparisuoloilla ja orgaanisilla tehoaineilla. Kuparisuolot ovat haitallisia terveydelle, eikä pitkäaikaista, suoraa ihokontaktia suositella. Kymmenen vuotta sitten kyllästeissä käytettiin kupariyhdisteiden lisäksi myös arseenia ja kromia, jotka ovat nykyään luokiteltu syöpää aiheuttaviksi aineiksi. Niitä ei enää käytetä.
Kuvalähde hankkija.fi
Vihreä ja ruskea kestopuu eroavat toisistaan ainoastaan värinsä puolesta.
Lämpökäsitelty puu
Lämpökäsittelyssä puuta "paistetaan" yli 160 °C lämpötilassa. Puuhun ei lisätä kemikaleja.
Lämpökäsittelyssä puun lahon- ja säänkesto paranevat ja kosteuseläminen pienenee. Myös pihka poistuu puusta. Lämpökäsittely ei juurikaan vaikuta puun kovuuteen mutta heikentää taivutus- ja halkaisulujuutta. Lämpöpuun ruskea väri syntyy kuumennusprosessissa.
Lämpöpuu kestää säärasitusta huomattavasti paremmin kuin tavallinen lauta, mutta huoltovapaa ei sekään ole. UV-säteily harmaannuttaa lämpöpuun ja ajan mittaan lämpöpuun pinnassa voi esiintyä kosteuden- ja lämpötilavaihteluiden aiheuttamaa mikrohalkeilua. Säänkestävyys paranee pintakäsittelyllä ja huoltokäsittelyillä.
Lämpökäsiteltyä puuta voi käyttää kasvulavoihin (jos raaskii).
Kuvalähde stark-suomi.fi
Hintaveratailu n. 20 mm paksu, 100 mm leveä puutavara
Vihreä kestopuu 1,06 €/m
Ruskea kestopuu 1,79 €/m
Lämpömänty 4,25 €/m
Tavallinen kuusi- tai mäntylauta jopa 0,7 €/m
HUOM! Hinnat vaihtelevat ostopaikasta riippuen, tämä vertailu vain suuntaa antava.
Tavallinen kuusi- tai mäntylautalauta
Edullista, helppoa työstää. Kestää sen minkä kestää. Voidaan elinkaarensa päässä polttaa.
Mitä pintaan?
Osmo Colorin EcoGarden suojaa puupinnat turvallisesti. Siinä ei haitallisia aineita ja sillä voi käsitellä halutessaan myös kasvilavan sisäpinnat. 0,75 l 25 €
Tikkurilan Patio Verso on vesiohenteinen puuöljy joka on tarkotettu juuri esim. kasvatuslaatikoiden ja kasvihuoneen puurakenteiden käsittelyyn. Kasviöljypohjainen puuöljy ei sisällä haitallisia aineita. 0,9 l n. 22 €
Myrkyttömiä, kasvulavojen öljyämiseen sopivia tuotteita löytyy toki muitakin. Ja edullisempiakin. Itse ostin Tokmannilta pellavaöljypohjaisen, sävytetyn puuöljyn, taisi olla sellainen kympin pönikkä. Laudat voi halutessaan jättää myös käsittelemättä, öljyäminen ei niiden käyttöikää juuri pidennä.
Öljyistä löytyy monia eri sävyvaihtoehtoja ja sävytetyn öljyn sanotaan kestävän myös säärasitusta paremmin.
Muita vaihtoehtoja: mehiläisvaha, pellavaöljy, puna- tai keltamulta (keitetty, ei "punamaali") ja kaikki myrkyttömät, liuotteettomat öljyt, vahat ja maalit. Mm. suomenluonnonmaalit.fi -sivustolta löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja, mutta löytyy niitä ihan siitä lähimmästä rautakaupastakin.
Meille halusin mustanpuhuvat laatikot koska talosta tulee harmaa. Luonnollisesti harmaantuneet laatikot sopivat kelomökin pihaan, tiilitalon kaveriksi vaikkapa punaruskeat. Jos kasvimaa on lähellä asuinrakennusta ja/tai pihassa on muitakin rakennelmia, esim. kasvihuone, kannattaa laatikoitten väriä ja sävyä pohtia kokonaisuuden kannalta.
Kannattaa myös muistaa, että tumma väri imee lämpöä. Tummasta kasvulaatikosta routa sulaa nopeammin pois, mutta toisaalta se saattaa kesällä myös kuumeta liikaa ja haihduttaa näin kosteutta. Jos käyttää katetta, eikä kasvulaatikko ole koko päivää suorassa paahteessa, ongelma ei lienen suuren suuri.
Alla olevassa kuvassa lähtötilanne ja lopputulema kahdella öljykerroksella:
Lisää aiheesta täällä: Kasvulavakasvimaan suunnittelu ja rakentaminen (klikkaa)
Potager edellisessä elämässä: Potager (klikkaa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!