Orapihlaja-aidan säästävä nuorennusleikkaus keväällä

Kun orapihlaja-aita näyttää tältä, on syytä ryhtyä toimenpiteisiin.

Jos aita on kasvanut liian korkeaksi tai se on hyvin ränsistynyt alhaalta, leikkaus tehdään keväällä.  Ennen silmujen puhkeamista aidan voi nuorentaa sahaamalla sen alas. Noin kymmenen senttimetrin korkuisista kannoista lähtee versomaan uusia oksia.

Tässä talossa, ja naapurissa, on asunut aika vanhoja ihmisiä ja pensasaitojen hoitaminen on jäänyt viime vuosina hieman retuperälle. Monen mielestä varsinkin orapihlaja-aita on jumalan kosto ihmiskunnalle, ja ainoa hoito mitä se kaipaisi, olisi kaivinkone.

Meidän asuinalueellamme se ei ole vaihtoehto. Alue on suojeltu ja orapihlaja-aidan poistaminen vaatisi myös luvan. Minusta on kiva, että meillä on pensasaidat sekä molempiin naapureihin, että kadulle päin. Sitäpaitsi kaikki pensasaidat ja -aidanteet vaativat jonkinlaista hoitoa, jotta ne pysyvät kauniina ja tuuheina.

Runkoa löytyy joka lähtöön. On käsin irrotettavaa, pystyyn lahonnutta ja kuollutta, mutta kivikovaa. Nuorempaa kasvustoa paksumpaa ja ohuempaa. Uudempi kasvusto on tietysi pitkää ja piiskamaista.

Sillä on ollut kiire päästä valoon.

Vaikka homma aluksi tuntuu aika karmealta (ja tuntuu keskivaiheilla ja lopussakin), on siinä oma viehätyksensä. Sen voi ottaa pelinä, pelinä joka koukuttaa...

"Nyt otan nämä pois, jotka on pakko ottaa... Mitäs leikkaisin seuraavaksi, jotta tähän tilalle kasvaa uutta ja parempaa..."

Joissakin kohdissa joutui ottamaan vähän enemmänkin kuin oikeasti olisi ollut tarve. Paikoitellen rungot olivat niin kietoutuneita toisiinsa, että elinvoimainenkin runko oli sahattava poikki, jotta huonon pääsi poistamaan. Joskus taas nuorempi kasvusto oli edessä ja se oli pakko leikata, jotta pääsi käsiksi huonoon.

Minä istuin maassa ja yritin sahata ja leikata mahdollisimman alhaalta, mies kantoi oksia kasoihin. En kyllä hmettele, että joku ottaa sen moottorisahan ja vetää kaiken matalaksi, tilaa siirtolavan ja heiluttaa oksakasalle iloiset hyvästit...

Olisi se meilläkin ollut vaihtoehto, mutta päätettiin nyt kuitenkin tehdä näin jotta pensasaidat ovat paikallaan ja korkeat tänäkin kesänä.

Koska meillä on koira-aita, työ suoritettiin naapurin puolelta. Ja kuten sanottua: minä konttasin ja istuin pensaan juuressa, mies raijjasi oksia kasoihin meidän puolelle.

On sitä aitaa aika paljon...

Kuten kuvasta näkyy, aita on nyt tyvestä kapeampi kuin ylhäältä. Loppukesän leikauksen yhteydessä latvusta kannattaa kaventaa, mutta sitä en murehdi nyt.

Valoa riittänee uudelle kasvulle. Aika harvaksihan tuo aita paikoitellen muuttui. Mielenkiintoista seurata, kuinka se siitä lähtee tuuhettumaan. (Toivottavasti lähtee...)

Tässä yksi kasa. Ei tosin ainoa, mutta suurin ja kaunein.

Pensaissa kökkiessä saa kätensä verinaarmuille. Okaiset oksat takertuvat toisiinsa, hanskoihin, takkiin, hiuksiin... Ja ne on pakko karsia ennen oksasilppuriin laittamista. Minä näksin haaroja pois, mies käytteli konetta. Paksuimmat ja puutuneimmat sahailin nuotiopuiksi.

Ei tässä tuntipalkoille pääse.

Ja helpompaakin olisi ostaa kuorikatetta kaupasta. Mutta tänä keväänä on aikaa... Pihalla touhutessa pääsi ihmettelemään myös huhtikuun vaihtelevaa säätä. Välillä tuli vettä, välillä rakeita, ja välillä aurinko paahtoi kuin viimeistä päivää.

Ensimmäinen pikkukasa on selätetty, vielä yksi iso, yksi keskikokoinen ja yksi pieni...

Ensi vuonna päästään helpommalla...