keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Pienen wc:n remonttisuunnitelma - ankeasta ihanaksi?

 Nyt pieni wc näyttää tältä. Pahoittelen kuvien huonoa
laatua, valoa ei juurikaan ole.




Wc-pönttö on alkuperäinen. Sinänsä ihastuttava, mutta vie jokaisella vedolla 11 l vettä
ja alkaa olla sen verran kulunut, että puhtaana pitäminen on vaikeaa.
Hana on uudehko, se on vaihdettu käyttövesiputkiston uusimisen yhteydessä.


 Alkuperäiset naulakot toimivat toistaiseksi ihan hyvin! Takaseinällä on
hylly, jolla pidämme nyt tavaroita koreissa ja laatikoissa. Kristallikruunu on
miehen isän peruja. Nyt vain koristeena ja poissa komeroista lojumasta, tarkoitus
on kyllä jatkossakin pitää se wc:n katossa, tosin sähköistettynä...


Wc:n pohjalle ei sinänsä ole paljoa tehtävissä, eikä tarvitsekaan. Pönttö vaihdetaan
seinäistuimeksi ja vesisäiliötä varten rakennetaan kotelointi. Koteloinnin minimikorkeus
on 110 cm ja syvyys 20 cm. Kuvassa olen piirtänyt sen 20 cm syväksi, mutta syvenee
25 cm:ksi jotta yläpuolelle tulevaan kaappiin mahtuu reilumman kokoisia säilytyskoreja.
Säiliön haluan pitää mahdollismman matalana, jotta kaapin käyttäminen 
ei olisi turhan hankalaa, olemme aika lyhyitä...


Näissä yllä olevissa, ensimmäisissä suunnitelmissa, oli kaikenlaisia lokeroita
ja onkaloita. Sitten muistelin, miltä lokerot ja onkalot näyttävät oikeassa elämässä,
ja mietin, kuinka tarpeellisia ne ovat tai antavatko ne wc:lle mitään esteettistä
lisäarvoa. Tulin siihen johtopäätökseen että eivät, ehkäpä ennemminkin
päin vastoin. "Less is more" toteutuu lopullisessa versiossa.


Kaikki on siististi kaapinovien takana, ylimmällekin hyllylle ylettää, vaikka
pönttö on edessä, ja yläpuolelle jää tilaa jollekin kivalle. Olisiko
Buddha-patsas liikaa ws:ssä?

Pinterestistä katselin erilaisia seinäwc-toteutuksia, ja useimmissa tila oli jätetty
melko tyhjäksi. Säilön päälle muodostuvalla hyllyllä oli kukkia, kynttilöitä
tai pyyhepinoja, mutta sellaiseen ylellisyyteen ei nyt ole varaa: tuo
kaappi on ainoa säilytystila wc:ssä.

Vesisäiliön kotelointi tehdään märkätilalevyllä. Kotelointiahan ei olisi välttämätöntä
laatoittaa, mutta taidamme tehdä kuitenkin niin. Aluksi ajattelin jotain "jännää ja
kivaa", mutta taidan pysytellä samassa laatoituksessa kuin keittiön välitiassa. 
Neliölaatta on tietysti vähän tylsä, mutta tiililadonta antaa
sille uutta ilmettä ja sopii talon ikään ja henkeen. Eikä mene pois muodista.



Seinän yläosa maalataan tummaksi, todennäköisesti harmaaksi,
syvyysvaikutelman lisäämiseksi.

"Väri-iloittelu" jatkuu lattiassa. Siitä tulee joko musta tai aivan tumman
harmaa. Materiaali on vielä hakusessa.


Altaaksi on valikoitunut Idon Glow 600 -allas. Se sopii perinteiseltä muotoilultaan
talon henkeen, eikä tarvitse alleen allaskaappia. Koska wc on niin kapea, 
allaskaapittomuus antaa tilan tuntua. Glow-altaan hinta on 120 € paikkeilla.
Altaan sivureunat ovat suorat: sen saa koloseensa siististi ja oikealle tulevaan
tasoon ei tarvitse tehdä mitään kaarroksia altaan reunaa vasten.

Altaan yläpuolelle tulee valaiseva 600 x 800 peili, oikealle tietysti pyyhenaulakko
ja taso, joka jatkuu altaasta seinään asti.

Pidän vanhoista, kromisista vesilukoista. Alla oleva kuva on Bauhausin
sivulta. Siellä täydellisen paketin hinta on. 40 €. 


Seinään menevä viemäriputki olisi tietysti mukavin, kauniskin,
mutta sellaiseen eivät rakenteet ja tila anna myöden.

Aika valkoista siis on. Seuraavaksi pitää tutkailla wc:n feng shui,
jospa sieltä saisi inspiraatota siihen, kuinka elävöittää
tilaa väreillä ja materiaaleilla.

VINKKI:
Jos tilaa on vähän, tyydy siihen mitä on. Pieni wc on pieni wc, mutta
mahdollisimman tyhjä lattiatilaa antaa avaruuden tuntua ja sekalainen tavara
ovien takana rauhoittaa tilaa. 

Kannattaa myös miettiä, mihin tarkoituksiin kyseistä
wc-tilaa käytetään ihan oikeasti. Meillä se on ainoa wc: siellä pestään
hampaat, ajetaan parta ja vieraatkin käyttävät sitä. Jos "pikkuvessa" on vierasvessa
ja sitä ei tarvitse käyttää muihin "hygieniatoimintoihin", sitä ei kannata
ahtaa turhan täyteen. Less is more...










4 kommenttia:

  1. Hyödyllisiä mietteitä! Itsekin pyörittelin juuri kuluneella viikolla 1,7 m2 vessan kalustejärjestystä. Alunperin oli vieläpä piirretty ovi aukeamaan sisäänpäin ja silloin meinasi usko loppua. Kahden tytön mutsina tiedän, että vaikka nyt vielä vessassa riittää pönttö ja käsienpesuallas, alkaa sitä purnukkaa ja purkkia ja fööniä ja kiharrinta aikaa myöden ilmestyä, ja silloin säilytysratkaisut ovat enemmän kuin tarpeen. Koska vielä näitä ratkaisuja tehdään vasta paperilla, oven avautumissuuntaa kääntämällä sain tarvittavat lisäsentit ja nyt pitäisi pöntöllä mahtua myös istumaan :D

    http://tarinoitapenttilasta.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että bloggauksesta oli hyötyä. Pienet tilat ovat haastavia, mutta toisaalta kivoja: voi mm. valita materiaaleja jotka eivät suuremmissa tiloissa välttämättä mahtuisi budjettiin :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hyviä ajatuksia ja pätevää suunnittelua. Toivottavasti WC:n remontti johtaa toivottuun lopputulokseen :)

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!