Ranskalainen ripustus

Olen kuumeisesti metsästänyt ruokailutilaan voimapaperin värisiä paperilaskoskaihtimia, mutta sellaisia ei enää valmisteta. On vaihtoehtoja, mutta en ole vielä toennut ProVec-kaihtimien valmistuksen lopettamisesta aiheutuneesta järkytyksestä, enkä osaa muuta nyt vielä edes ajatella.

Kukista, kynttilöistä ja pellavaisesta liinasta huolimatta ruokailutila on tuntunut autiolta ja hengettömältä.  En ole nähnyt muuta kuin ikkunan, joka ammottaa tyhjyyttään. Tilalla ei ole ollut rajoja, se on tuntunut leijuvan jotenkin irrallisena. Nyt marraskuusta lähtien vallinneessa pimeydessä seinät on kuitenkin voinut (vähän ja melkein) unohtaa: ruokapöydän lamppu on luonut tilaan turvallisen valopiirin, jonka alle on ollut hyvä kokoontua.

Ruokailutila on kuitenkin vaivannut mieltä ja olen miettinyt, mitä sille tehdä.

Tauluja?

Kyllä, mutta millaisia ja miten?

Ensimmäisen inspiraation, sellaisen pienen, kytevän, sain Facebookin sisustusryhmästä. Joku oli kääntänyt tauluhyllyn ylösalaisin, eli tehnyt kourumaisesta hyllystä ihan tavallisen, kapean hyllyn. Varastossa on ollut pari 140 cm pitkää, mustaa tauluhyllyä odottamassa mahdollista käyttöä, mutta uusille, vitivalkoisille, vasta tasoitetuille seinille ei voi ruveta roiskimaan tavaraa ihan tuosta vaan. Mutta ajatus jäi muhimaan.

Eli ihan näin! 

Nerokasta.

Mutta ennen kuin tähänkään vaiheeseen pääsin, se vaati käynnin Ikeassa.

Tämä seinä herätti muistamaan sen, kuinka paljon pidän ranskalaisesta ripustuksesta! Ikean taulut nyt ovat vähän miten sattuu, ja taluhyllytkin ovat oikein päin, mutta tajusin, että tuo olisi juuri se oikea juttu meillekin. Mies tykkäsi myös ja antoi siunauksensa projektille.

"Ranskalainen ripustus on yksi vanhimmista tyyleistä. Siinä useita teoksia ripustetaan lähekkäin ja eri korkeuksille, sivuille sekä ylä- ja alapuolelle. Jos taas taulut ripustetaan rinnakkain, tasapaino haetaan joko yhteisestä ala-, ylä- tai keskilinjasta. Teosten välille on hyvä jättää myös rakoa 5-20 senttiä teosten koon mukaan vaihdellen. Tasapaino ja hallittu kokonaisuus ovat avainsanoja."

Lähde: Taloustaito, Kehystys ja ripustus kruunaavat teoksen

Syksyn mittaan olin jo vähän keräillyt kehyksiä ja kuvia jemmaan. Kirppareilta tekee hyviä, edullisia löytöjä. Sieltä saattaa ihan muutamalla eurolla löytää jopa kehystämössä tehtyjä, laadukkaita kehyksiä. Tosin aina kassalla metin, että mitäköhän myyjät minusta ajattelevat kun shoppaan "söpöt kissat"- ja "I love home"-tauluja. Mutta kestin sen.

Esimerkiksi tuo yllä olevassa kuvassa oleva 3 €:n kehys on laadukas kehystämön alumiinikehys paspiksella.

Valmiissa pienemmissä kehyksissä on usein myös tuo tuki. No eihän sitä saa millään revittyä taustalevystä irti! Yllättävän pitkään kesti, että tajusin vaihtaa taustapahvin...

Sitten tuli toinen tenkkapoo: ruokailutilan seinät ovat eri mittaiset. Pidemmälle seinälle 140 cm hylly oli ok, mutta lyhyellä seinällä saman mittainen hylly näytti ihan hölmöltä. Autotallista löysin tuollaisen, jo parhaat päivänsä nähneen, pienen sahan (on meillä parempikin saha, ei vain tähän hätään löytynyt) ja katkaisin hyllyn tasan puoliksi ja maalasin katkaisukohdat mustiksi.

Sitten taulujen kimppuun. Mitä seinille?

Joskus on tartuttava siveltimeen itse! Yhtenä aamuna, ennen silmien avaamista, mieleeni tuli kuva mustasta, kullankukertavasta barokkituolista mustaa tapettiseinää vasten.

Syntyi "Rempranttia kotiin", sekatekniikka. Rembrandtin omakuvan löysin sattumalta googlatessani barokkikehyksiä. Hän on nyt printtinä osa kuvaa. Ihana ilme, täydelliset värit.

"Liian ylös ripustetut teokset antavat kuvan, ettei omistaja ole tottunut taiteeseen ja teosta pidetään vain ylellisyyshyödykkeenä. Liian alas ripustetut taulut sen sijaan kirjaimellisesti roikkuvat seinällä.

 

Nojaavat taulut ovat puolestaan hieno tyylikeino.

Ne viestittävät, että omistaja on tottunut taiteeseen. Hän voi käyttää tauluja myös hieman rennommin osana sisustusta."

Lähde: Taloustaito, Kehystys ja ripustus kruunaavat teoksen

Vähän rennommin näihin tauluseiniin kannattaa suhtautuakin. Jos uskaltaa, voi ihan hyvin sekoittaa eri tyylisiä tauluja ja kuvia. Myös lasten tekemät, tai omat, voi ihan hyvin laittaa "oikeitten taiteilijoitten" taulujen rinnalle.

Lyhyempi seinä näyttää nyt tältä. Liitutalu on K-raudasta, keskellä lahtelaisen graafikon,Tiina Salmen grafiikanlehti, jossa lenetelee pieni rubensilainen enkeli, ja laitimmaisena tuo oma "taideteokseni". (Tauluja on vähän oiottu kuvan ottamisen jälkeen, silmällä katsoen suorassa, mutta valokuva paljastaa armottoman totuuden.)

Ylin hylly kaipaa vielä jotain, mutta en tiedä vielä mitä. Alahyllyllä isoisoäidin mortteli ja pöytämausteet.

Pieni Fengshui -osuus:

Ruokailutila sijaitsee suurimmaksi osaksi maan alueella (8), mutta tämä seinä on vielä vettä (1). Musta väri ja kirkas lasi edustavat vesi-elementtiä, messinkinen mortteli ja sirottimen ja kaatimien metalliosat tuovat ripauksen metallia. Maaelementtiä alueelle tuovat vaakasuorat linjat, neliöt ja beige, puuta puolestaan pystysuorat suorakaiteet.

Pidemmällä seinällä on päästy tähän vaiheeseen:

Olen yrittänyt välttää kovin "trendikkäitä" sisustuselementtejä omassa kodissamme, mutta karttataulua en pystynyt vastustamaan. Olen aina pitänyt kartoista. Jos muuta lukemista ei aamiaispöytään ole löytynyt, "lukemiseksi" on kelvannut puhelinluettelon karttasivut. Mies ihmettelee aina miten voin tietää niin hyvin kotikaupunkimme katujen sijainteja, mutta karttahulluudesta se johtuu!

Barcelona valikoitui siksi, että se on ensimmäinen yhteinen matkakohteemme ja ihan vain ihana. Tilasin karttajulisteen miehelle syntymäpäivälahjaksi Canvaspicassosta. Se oli ainoa verkkokauppa josta kartta löytyi hiekan värisellä maa-alueella.

Laitimmaisena vasemmalla on taas Tiina Salmea, kaksi suppista, sen alla oma ötökkä opiskeluajoilta. Barcelonan kartan vierssä on Barcelona -paviljongista ostettu kortti jossa on yksityiskohtia rakennuksesta.

Fengshui:

Koska meiltä puuttuu talosta parisuhdealue lähes kokonaan, on kiva löytää tänne sopivia esineitä ja kuvia.

Kaksi suppista ja kaksi tiikkistä sirotinta symboloivat tietysti parisuhdetta. 

Muodoltaan sirottimet edustavat vuorta (8) ja materiaali tuo alueelle tietysti puuta. Koristekurpitsat, nuo rumankauniit, tuovat alueelle kuuluvaa keltaista, maan ja viisauden väriä. Myös luku kolme on hyvä numero, se symboloi mm. pysyvyyttä ja luovuutta. 

Noita suppilovahveroita mietin: periaatteessa kasvit ovat aina puuelemnttiä, mutta sienethän ovat pääasiassa maanalaisia eliöitä ja maan päällä näkyvät osat vain niiden "kukkia", itiöemiä. No, ruskeita ne ovat joka tapauksessa ja sehän tälle alueelle sopii. Maalementtiä edustavia, vaakatasossa olevia tauluja pitää saada seinälle vielä.

Projekti jatkuu, mm. nämä Juha-Pekka Laakion valokuvat etsivät vielä paikkaansa.

(Tämä kollaasi siksi, että siitä näkee niin selkeästi sen, kuinka kehys muuttaa kuvaa.)

Valokuvat olen irrottanut lahjaksi saamastani Laakion kuvateoksesta "Kitchen works". Vähän hirvitti ruveta silppuamaan hienoa kirjaa. Kun laitoin omalle Facebook -seinälleni yhden näistä kuvista ja kauhistelin tekosiani, löytyi Laakiolta ja minulta yksi yhteinen kaveri, jonka kautta Laakio itse kommentoi leikkelyjäni näin: "Heh, heh, vapaa maa. Aina voi ostaa myös uuden, ehjän kirjan." 

Valokuvaajaystäväni puolestaan totesi, että "Kyllä ne kuvat pääsee musta paremmin esiin seinällä kuin kirjan sisällä. Ja aina voi hankkia uuden kirjan jos haluaa myös säilyttää sen."

Mieli keveni. Kannattaa muuten käydä Laakion kotisivulla... Näet hänen kuviaan todennäköisesti lähes päivittäin, ruokakuvien aatelia: www.laakio.fi.

Seinillä, ja niiden "sisällöllä" on yllättävän suuri merkitys fiilikseen.

Kun olin saanut nuokin, vähäiset taulut lyhyelle seinälle, muutos tuntui kropassa. Joka kerran, kun kävelin seinän ohi keittiöön, tuntui rinnassa hyvä olo. Sellainen "tukeva". En osaa paremmin kuvailla. Autius, irrallisuus ja leijumisen tunne olivat kadonneet.

Nyt pystyn jo ajattelemaan, että mietin verhoasioitakin ihan ajan kanssa, ei paniikkia.