torstai 19. maaliskuuta 2020

Linnunpöntöt kuntoon

Kun kotona on suositeltavaa olla, on suositeltavaa keksiä muutakin tekemistä kuin vain katsella korona-uutisia televisiosta tai lukea korona-artikkeleita lehdistä. 

Jokakeväisiin rutiineihin pitäisi kuulua linnunpönttöjen siivoaminen ja niiden kunnon tarkastaminen. Se on usein vähän sellaista "ryhtymistä" vaativa homma, varsinkin jos on paljon muita kiireitä, mutta nyt siihen voi olla aikaa.


Tänä vuonna tuli hankittua yksi uusikin pönttö. Vanhoja, edellisen asukkaan laittamia pönttöjä pihassa on kolme. Yhteen ei viime keväänä tullut kukaan, vähän ihmettelin, mutta remontti piti sen verran kiireisenä, että en tullut sen kummemmin asiaa pohtineeksi. Syksyllä huomasin, että pöntössä ei ollut pohjaa...

Tämä on pihan vanhin pönttö. Siinä onkin hieno avausmekanismi! Haka vain pois lenkistään ja pohja aukeaa sivulle:



Vanhimpana pönttönä se on tietysti myös huonokuntoisin. Puu on vähän vettynyttä, mutta nyt se on tyhjennetty. Jospa kevätaurinko sen kuivaisi, kyllä se viime vuonna ainakin linnuille vielä kelpasi.


Ja kelpaa niille näköjään pesänrakennukseenkin melkein mikä tahansa, mm. muovinauha.

Aika märkää tavaraa pöntöstä löytyi. En tiedä milloin se on viimeksi tyhjennetty ja siivottu, mutta nyt voi pikkulintu aloittaa "puhtaalta pöydältä".


Tämä systeemi on jotenkin niin sympaattinen. Ja kätevä. Ulkonäössä tietysti vähän häviää upotetulle pohjalle.


Kaksi vanhaa, mutta hyväkuntoista pönttöä saivat uudet pohjat. Toinen oli se, josta pohja oli pudonnut pois, toisen pohja halkesi tyhjennystä varten irrotettaessa.


Seiniinkin laiteltiin vähän ruuveja ettei nurkista niin vetäisi.

Uudessa pöntössä onkin hieno systeemi: koko etuseinä aukeaa, eli pönttö on todella helppo siivota. Se on Esvi Ky:n valmistama ja valmista pönttöä löytyy kahden kokoisella lentoaukolla; 28 ja 32 mm. Pönttöä olen nähnyt ainakin K-Raudan ja Hankkijan valikoimissa, hintaa on kympin verran. Omani ostin K-Raudasta.


Ennen puuhun ripustamista etuseinän salvan ruuvia höllättiin sen verran että sen saa avattua ihan sormin työntämällä ilman työkaluja. Koira tietysti apuna.



Pöntön kyljessä oli hyvät ohjeet ja vinkit sijoittelusta. Lisäsin vähän kuivaa heinää pohjalle niin, että lintuparkojen ei tarvitse aloittaa ihan nollasta.


Tässä näkyy yksinkertainen mekanismi. Luukku kiinni ja pönttö puuhun.


Tärkeimmät ohjeet linnunpöntön ripustukseen:
  • Korkeudeksi riittää 1,5 - 2 m jos korkeammalle ripustamiseen ei ole erityistä syytä. Tällä korkeudela oleva pönttö on myös helppo puhdistaa vuosittain.
  • Pönttö kannattaa kiinnittää tukevasti niin, että se ei heilu tuulessa. Heiluvasta pöntöstä linnut eivät kuulemma tykkää.
  • Lentoaukon suunnalla ei ole niin suurta merkitystä, suoraan etelään olevaa ei kuitenkaan suositella.
Kotipihassa pönttöjä voi olla hyvinkin lähekkäin. Citylinnut saattavat jopa pitää siitä. Ylen sivuilta löytyi aiheesta kiinnostava artikkeli: Talitiainen valitsee naapurinsa samanmielisten joukosta.

Mukavasti vierähti reilu tunti pihalla puuhastellessa. Aurinko lämmitti ja tuli hyvä mieli tällaisesta ihan pienestä asiasta. Nyt vain odotellaan asukkaita.


Vaikka maailmassa nyt myllertää, kasvit ja eläimet jatkavat elämäänsä. Joutsenet ja delfiinit ovat löytäneet takaisin Venetsian kanaaleihin, Kiinan suurkaupungeissa näkee taas sinistä taivasta. Mekään emme ole enää turvassa lintukodossamme, mutta vielä meillä on kirkasta vettä ja sinistä taivasta. Nyt niistä on aika nauttia.


2 kommenttia:

  1. Kaunis ajatus tuo kuivan heinän paneminen pöntön pohjalle, mutta... Tein kerran samoin, ja tiaiset raijasivat huolella pois jokaisen korren ennen kuin alottivat pesänrakentamisen. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta! Nyt joutuvat raijjaamaan halutessaan pois, mutta ensi vuonna viisaampi. (En minäkään kyllä haluaisi muuttaa valmiiksi sisustettuun kotiin ;) )

      Poista

Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!