Maaliskuu 2020

Tämän maaliskuun me kaikki muistamme pitkään. Loppuelämämme. Kiinasta alkoi kuulua pelottavia uutisia, mutta ne eivät vielä koskettaneet. Nautittiin kevään ensimmäisistä, todella lämpimistä päivistä.

Yli 70-vuotiaankin uskalsi kutsua päiväkahveille. Lähikauppaan kipaisua ei tarvinnut sen kummemmin miettiä.

Nopeasti herkkuja pöytään ja kevytpeitteen alta pari tuolia ja penkki patiolle. Ei tarvinnut hangesta kaivaa...

Ilmastonmuutosahdistuksen lisäksi suurinta ahdistusta aiheuttivat auringonsäteiden paljastamat likaiset ikkunat ja pölykerros kaikilla tasoilla.

 No, niistähän pääsee siivoamalla.

Vaan kun alkoi tulla uutisia Euroopan tilanteesta, unohtui ilmastonmuutosahdistuskin. En ole sille suonut ajatustakaan sen koommin, paitsi vähän iloinnut siitä, että esim. Kiinan päästöt putosivat, tosin tietysti vain hetkellisesti.

Tämä paketti sai tuon ahdistuksen palaamaan ohi kiitäväksi hetkeksi.

Se suorastaan raivostutti.

Keittiön ulkonäkö koheni (TÄÄLLÄ), mutta tuollainen laiskuus/välinpitämättömyys tai mikä tuohon nyt syynä onkin, turhauttaa. Paljonkohan tuollaisia 90% tyhjiä paketteja rahdataan maanteillä edestakaisin. Pieni ostokseni tuntui todella, todella turhalta. Ja väärältä.

Syysleimut eivät maailman murheista piittaa. Ne nousevat mullasta muina miehinä. 

Kotiin tullessa ilahduttavat kevään ensimmäiset kukkijat, krookukset.

Nyt, kuun loppupuolella, uutiset vain pahenevat. Myös Suomessa, täällä lintukodossa.

Onneksi ei ole marraskuu.

Työpäiviä on jäänyt pois tai ne ovat lyhentyneet. On aikaa tehdä asioita, jotka olisi tullut muuten tehtyä ensi kuussa, toukokuussa - tai ei ollenkaan. Ensimmäiset katsojat ovat käyneet jo ihmettelemässä uutta pönttöä. Taivaan lintuja eivät karanteenit koske.

Lämmin maaliskuu on innostanut myös valmistelemaan kevään puutarhahommia: potagerin kasvulava rakenneltiin romukasasta haetuista laudoista, jotka ovat odottaneet tätä kevättä talon seinustalla.

Pihapöytä kaivettiin pressujen alta. Kyllä siinä aamukahvit jo tarkenee juoda. Kevään pieniä iloja, aina yhtä sykähdyttäviä.

Jotenkin sitä toivoo, että tällaiset, meitä eurooppalaisiakin koskettavat, ilmiöt saisivat aikaan jonkin muutoksen. Esimerkiksi sen, että ymmärrettäisiin kuinka toivoton ajatus loputon talouskasvu on. Aina se johonkin romahtaa ja taas ollaan lamassa.

Mutta enpä usko. Tämänkin jälkeen ne, joilla jo on, on sitä edelleen ja niillä, joilla sitä ei alunperinkään ollut, on vielä vähemmän. Tarkoitan rahaa. Ja ne, jotka haluavat sitä lisää itselleen, osaavat kyllä hyödyntää tilanteen.

Aamun valon ja varjojen seuraileminen on kuitenkin ilmaista ja tasa-arvoista.

Ei vaivuta synkkyyteen. Pidetään huoli itsestämme ja toisistamme.