perjantai 20. maaliskuuta 2020

Kevään ensimmäinen kurkistus multatehtaaseen

Tammikuun alussa vein multatehtaaseen edellisen ämpärillisen. Nyt oli seuraavan vuoro.


Tämä Biolanin puutarhakompostori on aika oivallinen multatehtailulle. Se on pinta-alaltaan suuri ja yksi ämpärillinen bokashia levittyy ohuehkoksi kerrokseksi helposti. Myös työskentely on helppoa suuren, kunnolla avautuvan kannen ansiosta.

Kun vein tähän kompostoriin ensimmäiset bokashit tammikuussa, vähän jännitti: en tiennyt onko alla jyrsijäverkkoa vai ei. Oletin että edellisten, jämptien asukkaiden jäljiltä sellainen on. Olettamukseni osui onneksi oikeaan!
Ei rottia, huh...


Sieltä se verkko pilkottaa nokkosenalkujen seasta. Tämä lounaassa oleva nurkkaus on nyt keväällä yksi tontin lämpimimpiä paikkoja puolesta päivästä eteenpäin. Kesällä nurkkaa varjostavat puiden lehdet. 

Komposti ei varmaankaan ole tänä leutona talvena jäätynyt kertaakaan läpikotaisin,

sen verran valmiilta kahden kuukauden takainen satsi näytti.


Toki suurempia palasia vielä näkyy. Ja kananmunankuoria, mutta veikkaan, että kun kasvulava saadaan rakennettua toukouussa, täältä saan mullat.

Ennen kuin kippasin ämpärin sisällön kompostoriin, lirutin sieltä nesteet pois. Ei sitä paljoa tullut. Kun avasin kannen, tuoksu oli suhteellisen hyvä: voimakas, hapankaalimainen tuoksu. Se, tuoksuuko hapankaali hyvälle, on tietysti makuasia...


Tässä satsissa on aika paljon tulppaanien varsia ja lehtiä, myös multaa yrttiruukuista ja joistakin satunnaisista kukkaruukuista joihin olen joutunut lisäämään tai vaihtamaan mullat jo tammikuun lopulla.


Lopuksi vähän vanhaa multaa tai pussimultaa päälle (meillä nyt pussimultaa), pieni levittely ja töpsöttely, ilma-aukkojen tarkistus ja kansi kiinni. Antaa ajan ja mikrobien nyt tehdä tehtävänsä.

Mukavaa maaliskuun jatkoa.




Jos olet vasta aloittamassa, blogista löydät ohjeet:
Ohjeet lyhyesti aloittelijalle

Tuossa bloggauksessa on myös vastauksia yleisimpiin kysymyksiin.

Kannattaa lukea myös


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!