sunnuntai 16. elokuuta 2020

Puutarhabaguan alue 8 - maa, viisaus (oma puutarha)

Tästä puutarhan alueesta on kehkeytymässä yksi suosikkipaikoistani.
Aamutuimaan otettu kuva:


Sinne kuljetaan autotallin nurkalta, lumikärhön alta.

Kun muutimme taloon, tässä olivat jätesäiliö ja komposti ja rautakannen alla on käytöstä poistettu öljysäiliö. Alunperin suunnittelin tähän potageria, keittiökasvimaata, mutta sen paikka vaihtui ja tähän on pikkuhiljaa alkanut kehkeytyä pieni mietiskelynurkkaus.

"Luode on puutarhan baguassa maan aluetta ja se edustaa henkistä tietoa, uuden oppimista ja viisautta."

Mietiskelevä Buddha on melko itsestäänselvä, mutta toki mukava tehoste alueelle. Nyt patsas kököttää maassa, suunnitelmissa on valaa sille oma alusta. Olen ajatellut porrasmaista, yhden rappusen alustaa koska

"tällä alueella pohjoisen suuntaan nousevien portaiden uskotaan tuovan onnea. Portaiden ei tarvitse olla pitkät tai 'oikeat', muutama askelmakin riittää."

Buddha istuu nyt selkä pohjoiseen päin, eli portaasta tulisi juuri oikean suuntainenkin.

Rentoakankaali, rönsyakankaali

Buddhan eteen olen istuttanut matalaa maanpeitekasvia, yhden sortin rentoakankaalia (Ajuga reptans). Lajikkeen nimi on  'Chocolate chip'.

Vaalealehtinen keijunkukka tuo valoa paikkaan, johon aurinko alkaa paistaa vasta puolenpäivän jälkeen. Kasvimaailmassa tällainen lehti luokitellaan keltaiseksi ja kyllä se aika keltainen onkin kirkkaammassa valossa. Sopii siis värinsä puolesta maan alueelle oikein hyvin.

"Luoteeseen voi sijoittaa esim. mietiskely- tai lukunurkkauksen tai pyöreän, metallisen pergolan."

Ei tässä hurjan pitkään kärsi lukea, mutta kyllä siinä tovin istuskelee. Eikä ihan pergolakaan, mutta vahvasti metallielementtiä sekä materiaaliltaan, muodoltaan että väriltään.

Tuolilla istuessa voi ihailla ihanasti kukkivaa salkoruusua ja pian kukkaan puhkeavaa päivänliljaa.

Mietiskely ja rauhoittuminen vaativat turvatun selustan. Kunhan kasvit pääsevät vauhtiin, tuolilla istujaa suojaavat takaapäin tuija, korkeaksi kasvavat saksankurjenmiekat ja hieman alle kaksimetriseksi venyvä pikkujasmike 'Snowbelle'. Siinä on pienet, kerrotut kukat jotka tuoksuvat sitruunalle. Se sulostuttaa tätä nurkkausta kukillaan jo kesäkuussa kun näitä muita kukkijoita joutuu vielä odottelemaan.

"Vältä suoria polkuja ja kulkuväyliä"

Puulaatoista ei tiivistä, kaarevaa polkua saa, mutta aina ei voi voittaa... Puulaatat ovat kierrätystavaraa tästä pihasta. Osan olen laittanut potageriin, osasta tein tämän polun. Istutusalue itsessään on kaarevan muotoinen ja koska se on myös hyvin laaja, halusin kuitenkin, että sen läpi pääsee kulkemaan.

Laatat edustavat muodoltaan maata, materiaaliltaan puuta ja väriltään metallia samoin kuin särmikkäs, harmaa murske. Kunhan kasvit kasvavat, ne rönsyävät myös polun päälle jolloin suoruus hieman pehmenee.

"Luoteisosa kannattaa pitää mahdollisimman yksinkertaisena."

Keväällä ostetut maanpeittoruusut siirtyvät syksyllä samalla istutusalueella pohjoisen sektorille (parisuhde). Keväällä alue ei ollut vielä valmis istutuksille, mutta lämpö-, valo- ja maaperäolosuhteet ovat täsmälleen samat, eli tulevat pärjäämään muutaman metrin siirrosta huolimatta. Ruusut ovat onnen omiaan parisuhdealueelle.

"Tuli ravitsee maata. Tälle alueelle tulta voi tuoda esim. punaisilla kukilla, kartiomaisilla havukasveilla tai lyhdyillä."

Koska puutarhaani ei tule punaisia kukkia missään tapauksessa, olen tuonut alueelle tulta perhosbaarin muodossa. Syksyllä ja talvella pöytä saa somisteekseen ehkäpä lyhdyn.

Perhosbaarissa yhdistyy monta elementtiä: väri ja materiaali ovat maata, muoto metallia ja vesi tuo tietysti vettä.

Perhoset elävinä olentoina ovat tulta kauneimmillaan.

Helpon, nopean ja edullisen perhosbaarin teko-ohjeet löydät täältä: Perhosbaari

Muita tulielementtejä tällä alueella ovat kartiotuija ja terävlehtiset iirikset, jotka ovat vielä sen verran pieniä, että niistä ei sen kummempaa kuvaa kannata tähän laittaa.

Maan väri on keltainen. Punaisten kukkien ohella "EI-listalla" ovat keltaiset ja oranssit kukat, mutta päivänlilja, Hemerocallis 'Joan Senior' on armahdettu. Se tekee upeita, kermanvärisiä, keskeltä hieman kellertäviä kukkia pitkälle elokuuta - ja paljon.

Perhospuutarha
Päivänliljat houkuttelevat myös pörriäisiä.

Tämä pihan nurkkaus on haastava kuvattava: joko siellä on kaiken puhki paahtava paahde tai kaiken sisäänsä kätkevä syvä varjo... Mutta laitanpa nyt kuitenkin tällaisen yleiskuvan:


Päätyseinä on ex-autotallin seinä. Ensi kesänä ikkunattomalle osalle rakennetaan kunnon köynnöstunneli ja orapihlaja-aitakin peittää taas näkyvyyden naapuriin. Vielä tuossa vasemmalla on aika tyhjän ja matalan näköistä, mutta eiköhän se siitä kun saavat vuoden, pari rauhassa kasvaa...

Jos aihe kiinnostaa, lyhyet selonteot puutarhan baguan alueista, niiden merkityksistä ja suositelluista tehosteista löydät bloggauksesta

Puutarhan Fengshui


2 kommenttia:

  1. Tosi kaunis tuo alue! Aurinkoista elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika paljon vielä tyhjää, mutta pikkuhiljaa. Tykkään mystisistä sopukoista, kyllä siitä sellainen vielä tulee :) Mukavaa ja aurinkoista elokuun jatkoa sinullekin.

      Poista

Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!