Nyt niitä on! Perhosia lentelee kukasta kukkaan, sisällekin niitä saattaa eksyä.
Tämä onneton nokkosperhonen vietti yhden illan ja yhden yön keittiön seinällä. Olin ihan varma että se oli siihen nääntynyt nälkään kun ei osannut ulos, mutta virkosi ja putosi tuohon työpöydälle. Siitä sain sen kiinni ja kuljetettua ulos. Jotenkin pökerryksissä oli, mutta iloisesti lenteli aurinkoon sitten kuitenkin.Äitini oli aamulla laittanut Facebookiin kuvan omasta, simppelistä perhosbaaristaan ja siitä sain kimmokkeen rakennella meidänkin pihaan yhden. Puutarha on vasta kaksi vuotta vanha, eli ihan kauhean paljoa kukkivaa ei vielä ole varsinkaan tällä hetkellä. Ajattelin, että pieni lisäys puutarhan ruokatarjontaan voisi olla tervetullutta.
Olen kokeillut niitä roikkuvia sieni/lasipurkkiversioita enkä ole ollut tyytyväinen lopputulokseen.
Tämä on helppo, nopea ja kauniskin:
Hain omenapuusta melkein kypsiä omenoita ja kiehautin vettä johon sekoitin siirapin (sokeri tai hunajakin käy). Annoin omenoiden olla hetken leikkauspinta alaspäin kuumassa siirappivedessä, sitten asettelin ne lautaselle ja valutin niiden ja kiven päälle vielä extra-annoksen siirappia.
Perhosbaariin sopivat mitkä tahansa hedelmät tai vaikkapa banaanin kuoret. Kunhan on makeaa ja mehevää. Baarin voi somistaa omilla lempikukilla; mitä vain saatavilla on.
Kukat ja hedelmät voi vaihtaa uusiin sitten kun ne alkavat olla turhan huonokuntoisia. Siirappi- tai sokerivettä on muistettava lisätä välillä. Sateen jälkeen baariin kannattaa lisätä ihan pelkkää siirappia, sokeria tai hunajaa.
Tämä neitoperho oli baarin ensimmäinen asiakas. Myöhemmin näin sen ihan vain lekottelevan lämpimällä kivellä. Taisi viihtyä.
Onhan meillä toki tarjolla "luomuakin".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!