perjantai 4. lokakuuta 2019

Agaavea, jouhta ja riisinjuurta siivouskomeroon ja keittiöön!

Harja-asioiden pohtiminen sai alkunsa ihan perinteisestä juuriharjasta. Tarvitsin harjan suihkuhuoneen laatoituksen loppusiivoukseen saumauksen jäljiltä ja kaupassa erilaisia harjoja katseltuani ja hypisteltyäni päädyin perinteiseen juuriharjaan. Luonnonharjasharjoista se on tutuin ja omalla tavallaan "itsestäänselvyys".


Juuriharja on hellävarainen ja pehmeä mutta napakka ja hintaakin reilusti alle puolet muoviseen verrattuna. 

Aikoinaan juuriharjan harjaksina käytettiin mm. haapakuitua, kanervan latvaa, suopursun juuria ja variksenmarjan varpuja. 1900-luvun alussa Suomeen alettiin tuoda riisin juurta ja koska se havaittiin hyväksi ja kestäväksi, se vakiintui harjasmateriaaliksi juuriharjaan. Riisinjuuri on käytössä edelleen.

Kaupan päälle saa myös hieman nostalgiaa. Juuriharjoja oli kotona, sellainen oli mummolassa. Niitä oli keittiöissä, saunalla, kesämökillä, veneessä ja niillä kuurattiin kaikki. Autoja niillä ei kai sentään pesty. Kun näkee juuriharjan nenään tulee mäntysuovan ja kesän tuoksu, muistot mattolaitureilta.





Mutta tarvitaan niitä muitakin harjoja. Aihe rupesi kiinnostamaan ja käydessäni suuressa marketissa, tällä kertaa Tammiston Citymarketissa, kävin tutustumassa siivousvälinehyllyyn. Löytyisikö sieltä jotain kivaa? Löytyihän sieltä! Agaaven juuresta valmistettu hankaussieni.

Agaavet ovat mehikasveja joita kasvatetaan mm. Meksikossa ja Marokon alueella Saharassa. Se kasvaa nopeasti, sitä ei tarvitse lannoittaa, eikä se tarvitse vettä juuri ollenkaan. Kun agaavea kasvatetaan ekologisesti ja kestävästi, korjattu kasvi korvataan uudella taimella. 



Kuvalähde www.worldofsucculents.com

Agaavesta valmistetaan mm. meskaliinia ja tequilaa (Agaave tequilana), makeaa siirappia ja silkkimäisesti hohtavaa kangasta, ns. kaktussilkkiä.  Kuiduista valmistetaan myös hattuja, riippumattoja, narua ja köyttä. Ja niitä "Tiikerinkieliä® ".


Tämä vaatimattoman näköinen, ruskea liina korvaa meillä tästä lähtien perinteisen "karhunkielen" joita valmistetaan mm. polyesteristä, nailonista ja kromivanadiumista (metalli).  Tiikerinkielessä®  on maahantuojan mukaan 40 % agaavekuituja ja 60 % kierrätyskuituja joita ei ole tarkemmin eroteltu.

Liina on kooltaan 18 x 18 cm, eli se kannattaa leikellä vähän pienemmäksi, ainakin puoliksi, käyttö helpottuu.

30 vuotta hyvin palvelleen teräskattilan pohjaan paloi jotain joku aika sitten. En nyt muista mitä, mutta ei ole lähtenyt tiskikoneessakaan puhtaaksi, varmasti vain palanut pahemmin kiinni. Hienoa! Pääsin heti kokeilemaan ostostani. Odotukset eivät olleet suuren suuret.


Toimii! Kymmenen sekuntia ja kattilan pohja oli putipuhdas. Hintaa hanakusliinalla on n. 1,50 € ja ainakin Citymarketeista niitä siis löytyy. Suosittelen.

Samalla kauppareissulla löysin Sini-tuotteen juuresharjan. Ei tarvinne kysyä "kumman kaa?"

Muovinen harja menee siivouskomeroon jatkokäyttöön, uusi pääsee keittiökäyttöön. Harjat on valmistettu Akaalla ja harjaksina on agaave- ja palmukuitua. Muovinen harja maksaa kolmisen euroa, puinen 3,95. Kun puinen harja muuttuu käyttökelvottomaksi, sen voi vaikka polttaa ja maailma säästyy taas yhdeltä pieneltä muoviroskalta.


Kävin Sini-tuotteen nettisivulla tarkistamassa harjasten materiaalin ja luin kommentin, jossa oltiin pahoillaan siitä, että luonnonharjaksisessa tiskiharjassa on käytetty hevosen jouhta.

Jouhi on paras materiaali tiskiharjaan varsinkin nykyään, kun käsin tiskataan usein vain niitä hienoimpia ja herkimpiä astioita. Jouhiharjalla saa huulipunat pois kristallilasin reunasta, samoin sormenjäljet, se on myös ainoa harja joka poistaa pinttymät teekupista.




Hevosten elämä päättyy siinä missä kaikkien muidenkin elollisten olentojen. Hevoset, päin vastoin kuin esim. lihakarja, saavat yleensä elää hyvän elämän. Niitä rakastetaan, niiden kanssa ollaan ja ne pääsevät nauttimaan elinaikanaan laitumista ja metsistä - kaikkina vuodenaikoina. Hevosia ei kasvateta niiden lihan, turkisen tai jouhien takia, mutta on hyvä, että eläimestä voidaan ottaa talteen käyttökelpoiset osat sitten kun siitä aika jättää. Hienoa, että hevosenharjasta valmistetut tiskiharjat ovat taas helposti saatavilla!


Nämä tiskiharjat eivät ole Sinituotteen, mutta heidän jouhiharjansa on ihan saman näköinen. Vaalea on aikoinaan kirpparilta hankittu askartelumateriaaliksi, musta on "merkitön" jouhiharja jostain sisutusliikkeestä.

Jos tiskaa useimmiten käsin ja haluaa käyttää tavallista harjaa, SInituotteen vaihtopääharja on hyvä, ekologinen vaihtoehto. Vaihtopäällä on säästetty vuosien varrella 450 tonnia muovijätettä, se on ihan valtava määrä! Nykyään harjan saa myös kierrätysmuovista valmistettuna. Aiheeseen liittyvän jutun voi lukea täältä: Yli 450 tonnia muovijätettä säästetty 

Eihän näillä hankinnoilla vielä maailmaa pelasteta, mutta pienistä puroista kasvavat suuret joet. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!