Olen katsellut, mittaillut, kulkenut ja ihmetellyt uutta pihaa nyt reilun puoli vuotta. Helteinen loppukesä on nähty, samoin syksy, talvi ja nyt kevät. Puutarhan "perusrunko ja -muoto" alkavat olla selvillä, vain kasvit uupuvat.
Pitkän talven jälkeen kaipaa väriä ja kukkia, merkkejä elämästä. Niinpä perennaostokset ovat kutkuttaneet mieltä, mutta koska remontti sisällä on vienyt aikaa, puutarhamyymälöissä kiertely on jäänyt.
Onneksi, sillä joskus tarvitaan joku, joka muistuttaa mitä on tullut sanottua.
"Meinaatko nyt tehdä sellaisen puutarhan jossa ei ole kukkia ollenkaan? Havuja ja kaunislehtisiä perennoja ja pensaita vain?", kysyi ystävättäreni kun kävi hakemassa kasan päivänliljan juurakoita.No sepä! Meinaan! Hyvä kun muistutti! Olohuoneen ikkunan alle olen kyllä istuttanut tulppaaneja, korkeiksi kasvavia, valkoisena kukkivia perennoja ja ruusun, mutta myös tuijan, pallotuijan ja laakakatajan. Paahteinen paikka sopii näille hyvin ja onhan penkki kaunis kukkiessaan siinä pääsisäänkäynnin vieressä, mutta kyllä siihenkin yksi tuija vielä tulee. Ikivihreät ovat kivan näköisiä kaikkina vuodenaikoina.
"Joo, laita vaan siihen tuija", sanoi mies. "Se antaa sisäänkäynnille ryhtiä. Huomaatko? Olen oppinut puhumaan sisustuskieltä!"
No on oppinut puhumaan sisustuskieltä ja huomio on vieläpä aivan oikea. Syksyllä en uskaltanut vielä istuttaa tuollaista korkeaa puuvartista kyseiseen paikkaan: pelkäsin, että katolta putoavat lumet pistävät koko tuijan säpäleiksi, mutta viime talvi osoitti, että pelkoa ei ole. Ja sitä lunta sentään oli aika reilusti...
Mutta kyllä muualtakin pihalta löytyy, ja tulee löytymään, kukkia.
Jättituijan alla kasvava kalliokielo (Polygonatum odoratum) kukkii kohta. Se muutti mukana vanhasta pihasta.
Sormivaleangervo (Rodgersia aesculifolia) on myös vanhan pihan tuomisia, johon varsinkin miehet ihastuvat. Ei ihme; se on isokokoinen ja näyttävä perenna, joka voi kasvaa jopa yli metrin korkeaksi. Tässä kuvassa lehdistö on vielä pronssin värinen, mutta väri muuttuu vihreäksi kesän edetessä. Sormivaleangervo viihtyy varjossa kosteahkossa, happamassa maassa.
Kilpiangervo (Astilboides tabularis) on pitkään ollut yksi "haaveperenna" ja nyt sain sen vähän sattumankauppaa. Kadun toisella puolella on talo, jossa ei ole asukkaita tällä hetkellä. Koiralenkillä olen bongannut kilpiangervot ja niitä salaa himoinnut, mutta ei ole ollut ketään, keltä kysyä lupaa muutaman juurakon kaivamiseen. Talon omistajan tytär hoitaa nyt talon myyntiä ja tulivat ihmettelemään meidän remonttia. Tajusin hetkeni koittaneen ja pyysin lupaa käydä kaivamassa vauvoja meille. Lupa heltisi: "Sitä kyllä piisaa!".
En tiedä, miten taloon on mahduttu kulkemaan, sillä kilpiangervo on parhaimmillaan jättimäinen: lehdet ovat korkeudeltaan ja halkaisijaltaan n. 50-80 cm ja kermanvalkoinen, terttumainen kukinto saattaa olla jopa 1,5 m korkea. Sekin viihtyy parhaiten varjossa.
Kuva nyt ei ole kummoinen, vaaleanpunaiset pajunkissatkin ovat kerenneet hävitä, mutta rentokasvuinen oksisto sinälläänkin on kaunis. Nyt keväällä ja kesällä siinä on pieniä, kauniin vihreitä, hieman kiiltäviä lehtiä. Pohjois-Grönlannin luonnossa kasvaessaan tundrapaju kasvaa vain n. 10-20 cm korkeaksi, meillä n. 40 cm korkeaksi. Vartettu tundrapaju maksaa 35-40 € ostopaikasta riippuen. Tämä yksilö on 80 cm korkea. Ostaessa kannattaa muistaa, että vartetut puut tai pensaat eivät juuri enää kasva korkeutta, mutta runko paksunee ja oksisto tuuhettuu ajan kuluessa.
Tontin takaosaan, omenapuun ja kirsikkapuun keskitän nyt ne muutamat uudet hedelmäpuut ja marjapensaat joita meille tulee. Päärynäpuuksi valikoitui tuttu ja turvallinen 'Pepi', joka on itsepölyttyvä, ekä tarvitse toista päärynää kaverikseen.
Vähän harmitti kaivaa karviaispensaat pois, mutta koska tummia karviaisia on kuitenkin mukava popsia, kävin ostamassa rungollisen version Lepaan punaisesta. Aika arvokkaitahan näistä marjoista tulee, pensas maksoi 34 €, mutta kaunis se on.
Vartettujen pikkupuiden ja pensaitten heikoin kohta on varttamiskohta. Varteen ympättyjen oksien kohdalla kuori ja solukko on ollut rikki, siksi se on herkkä paleltumaan ja murtumaan esim. lumen painosta. Monasti tulee päiviteltyä näiden pienten ihanuuksien hintaa, mutta se johtuu tietysti puiden tekemisen työläydestä. Itseäni lohduttelin ostohetkellä sillä, että säästän joka vuosi kesäkukkahankinnoissa: en juurikaan osta niitä.
Jos haluaa "tehdä itse ja säästää", varttamista voi toki kokeilla itsekin. Varttamiseen löytyy netistä paljon ohjeita, mm. täällä: "Vartteita - kolme menetelmää". Varrellisia, latvuksestaan tuuheita puita ja pensaita voi tehdä myös karsimalla alimpia oksia ja versoja. esim. syreenistä tulee kaunis pikkupuu tällä metodilla.
Joskus puutarhamyymälästä tekee kyllä edullisiakin löytöjä. Kartiovalkokuusi (Picea glauca Conica) on ihana, säännöllisen muotoinen puu, mutta yleensä melko hinnakas. Tämän kartiovalkokuusen löysin Bauhausin kärrystä, hinta 7,95 €. Tämän kokoluokan kuusesta saa yleensä pulittaa n. 30 €, mutta nämä myytiin edullisemmin, koska alaoksiston vuosikasvut ovat nähtävästi varastoitaessa jääneet vaille valoa ja haalistuneet lähes valkoisiksi. Tällaisia pikkuviallisia kannattaa kuitenkin ostaa, koska usein ne korjaavat itse itsensä maahan päästyään ja jos eivät, alle kympin menetys ei paljoa kirpaise. Kartiovalkokuusi viihtyy auringossa ja puolivarjossa, minulla se on nyt melko varjoisassa, mutta valoisassa kohdassa. Keväällä kartiovalkokuusi on syytä suojata. Varsinkin paahteisella paikalla se on altis kevätahavalle.
Useimmilla puutarhani kasveilla on tarina joka liittyy niiden hankintaan tai alkuperäiseen omistajaan. Perennoja ostan todella harvoin kotikaupungin kaupoista, toivioretkiä on tehty kyllä Viroon ja Latviaankin asti muiden puutarhahörhöjen kanssa. Myös taimenvaihtopäivät ovat mukavia, koska niillä tapaa muita harrastajia ja jakopaloja voi ostaa sopuhintaan. Sorvarinpensas (Euonymus fortunei) 'Emerald Gaiety' on alunperin tuttu äitini puutarhasta.
Se kasvaa 20-30 cm korkeaksi, tiheäksi matoksi ja valaisee puolivarjoisan kohdan puutarhassa. Ertyisesti pienet, valkokirjavat lehdet ovat loputtoman ihailuni kohteet.
Tämä on nyt äidiltä jakopala, mutta alun perin olen hankkinut sen entiseen puutarhaani Virosta asti. Olen kutsunut sitä "Aivarin saniaiseksi" kasvattajansa mukaan, mutta sen oikea nimi on tarha-adiantumi eli kanadanhiussaniainen (Adiantum aleuticum). Tämä versio kasvaa n. 30-40 cm korkeaksi. Hiilenmustat, hennot varret ja limevihreät lehdet ovat vastustamaton yhdistelmä.
Hyvä Jumala,
anna armossasi sadetta joka päivä,
jos vain sopii, keskiyöstä kello kolmeen.
Ja kuten tiedät, hyvin hienoa ja lämmintä,
jotta se imeytyy maahan.
Mutta varjele sateelta silene, alyssym,
helianthemus, laventeli ja muut jotka,
kuten äärettömässä viisaudessasi tiedät,
pitävät kuivuudesta ja joiden nimet voin
kirjoittaa paperille, jos niin tahdot.
Ja anna auringon paistaa koko päivän
vaikka ei tietenkään liikaa, eikä astilben,
gentianan, hostan eikä rhododendronin
päälle.
Ja anna aina paljon kastetta ja vähän tuulta,
runsaasti kastematoja, mutta ei etanoita eikä
lehtitäitä eikä härmätauteja.
Ja jos sopii, anna kerran viikossa sataa
lannoiteliuosta.
Amen.
- Karel Capek -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!