sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Kuka siivoaa raksalla?



Lattioita lakaistessani ja roskia keräillessäni, olen miettinyt, että siivoaminen on ehkä remontti- ja rakennushommien epämieluisin, epäsuosituin ja aliarvostetuin työ. Mutta on se tärkeää. Jos roskaa ja ryönää on joka paikassa, se hidastaa hommia ja saattaapa aiheuttaa ihan vaartilanteitakin. Sitäpaitsi seuraavana päivänä on kivempi jatkaa, kun ei tarvitse kahlata roskakasoissa. Monella on tapana siivota keittiö vielä viimeiseksi illalla ihan samasta syystä...

Meillä on kolme rikkalapiosettiä jotka ovat ahkerassa käytössä. Kun siivousvälineet ovat helposti saatavilla, niitä tulee käytettyäkin. Remontin kaaoksessa joutuu aika paljon etsiskelemään kaikenlaista. Milloin ovat avaimet hukassa, milloin jahdataan pihtejä, vasaraa tai purkurautaa. Ainakin yksi harjasetti kuitenkin yleensä löytyy melko pienellä vaivalla.





























Joskus sitä harjan tai imurin kanssa touhutessa toivoo, että työmiehet siivoaisivat jälkensä... Toisaalta kun muistelee sähkö- tai putkimiehen tuntiveloitusta, oma siivoaminen tuntuukin oikein hyvältä vaihtoehdolta!






























Silloin kun itse pääsee "oikeisiin hommiin", huomaa nopeasti, että putoavat ne roskat omistakin käsistä ihan juuri siihen missä työtä kulloinkin tekee. Kun pääsee katon rajassa hyvään vauhtiin vanhan sähköjohdon irrottamisessa, sitä mennä porskuttaa eteenpäin, eikä johdonpätkiä tule vietyä suoraan roskikseen. Positiivisesti ajtellen: mitä enemmän roskaa, sen enemmän on töitäkin tehty. Eikä siihen siivoamiseen loppujen lopuksi kauheita aikoja mene, kun ottaa asiakseen. Kätevämpää ja nopeampaa on siivota aina vähän kerrallaan jo ennen kuin tilanne eskaloituu kovin pahaksi.





























Rauhassa siivotessa myös kierrättäminen on helpompaa. Remontin tai rakennustyön laajuudesta riippuen kaatopaikkamaksuissa voi säästää pitkän pennin, kun jaksaa lajitella roskat, eikä kaatopaikalle mene pelkkiä sekajätesäkkejä.





























Tällä viikolla saatiin talon päädystä viimeiset villakasat pois. Melko pahalle löyhkäsivät nämä villat: kreosootin haju oli niissä aika voimakas, eivätkä olleet "tuulettamallakaan" raikastuneet... Peräkärryyn lastattiin kokonaiset palat, pienemmät riekaleet pakkasin jätesäkkeihin.

Villoja kerätessä tuli mieleen vielä semmoinen juttu, että "nätisti" ja rauhassa purkaessa tulee vähemmän silpettä, säleitä ja sirpaleita. Yhden lattian purkivat meillä miehet. Työ kävi toki joutuisasti, mutta sitten se homma vasta alkoikin: lattialaudoista irronneet terävät puusäleet piti kerätä erikseen pois, eiväthän ne mihinkään imuriin mahdu. Teräviä, kuivia puutikkuja oli kovin ikävä tunkea jätesäkkiin josta ne aina pistivät kuitenkin ulos. Toisena hommana oli naulojen irrottaminen koolingeista. Hirveä ja ikävä työ, jota kukaan ei oikein halunnut tai "ehtinyt" tehdä. Itse olin purkamassa suurinta osaa lattioista, ja koska voimasta uupuu, homma kävi vähän hitaammin, mutta säästin loppujen lopuksi omaa aikaani: laudoista ei sinkoillut palasia villojen ja purujen sekaan ja hitaammin vääntämällä naulat tulivat koolingeista lautojen mukana ja kaiken sai kannettua siirtolavalle yhdellä kertaa. 































Tässä pihaportin vieressä oli jos jonkinmoista rojua. Kotiintulo oli aina aika masentava ja pikkuisen hävettikin. Kyllähän ihmiset pitävät pihoillaan rakennus- ja remonttijätettä kuukausi-, jopa vuositolkulla, mutta ei se kauhean kivaa tai kaunista ole. Ei itselle, ei naapureille eikä ohikulkijoille. 






























Kun aidanvierukset ja talon pääty oli siivottu, pääsin tekemään ja suunnittelemaan istutusalueita, eikä nurmikko ehtinyt mennä ihan kamalaan kuntoon.





























Meillä vaihtuu lattialiesi keittotasoon ja vessaan tulee seinäpönttö. Nämä olisi moni vienyt kaatopaikalle, mutta tiesin, että kyllä niistä joku vielä ilahtuu. Äitini kuuluu Muistisairaiden omaiset -ryhmään facebookissa ja pyysin häntä laittamaan liedestä ilmoituksen saatesanoilla "saa hakea". Kymmenessä minuutissa ilmaantui henkilö, jonka äidille liesi nyt sitten meni.
  
Purkutavarakirppikselle ilmoitin IDOn klassikkopöntön, lavuaarin ja Oraksen bideehanan. Hanasta pyysin muutamaa kymppiä. Kaikki kolme lähtivät yhteen ja samaan kotiin alle vuorokaudessa. Vaikka kauppa ei meitä niin kovin paljoa rikastuttanut, säästyimme kuitenkin yhdeltä kaatopaikkakeikalta ja maailmassa tarvitsee valmistaa yksi liesi, lavuaari, pönttö ja hana vähemmän.



























- Ei mun ole kyllä ikinä ennen tarvinnut purkaa nätisti, mutta laitoin ne vanhat lauteetkin nyt tuonne seinän vierustalle talteen, kun ajattelin, että kumminkin keksit niille jotain uutta käyttöä, sanoi mies tässä yhtenä päivänä.

Saisikohan niistä ja vanhoista patteriputkista rakennettua puutarhaan pöydän? Jää nähtäväksi.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä, kommentit ilahduttavat!